torstai 9. kesäkuuta 2016

Puutarhavierailu Mussalossa


Nukkeni kertoivat tarinansa Kotiliedelle, ja toimittaja Paula Ritanen-Närhi kirjoitti siitä hyvän  artikkelin. Kaiju ja Toini tässä tutustuvat lehteen  ja muistelevat hauskaa päivää, jolloin koko sisarusparvi sekä Sigrid-äiti seurustelivat vieraittensa kanssa aurinkoisena päivänä Mussalon puutarhassa. Myös valokuvista he ovat kovasti mielissään ja lähettävät terveisensä valokuvaaja Sampo Korhoselle.

Tässä blogissa nuket kertovat silloin tällöin menneistä ajoista, joiden kuvaksi heidät olen luonut. Toini kuvaa äitiäni 18-vuotiaana. Hän on pukeutunut itse ompelemaansa asuun, josta hän on syystäkin ylpeä. — Leningistä kerron täällä. Isosisko Kaiju on myöskin 18-vuotias (oikeasti hän on kaksi vuotta Toinia vanhempi) , kuten kaikki nukkesisarukset ja vieläpä Sigrid-äiti! Kaiju on pukeutunut valkoiseen kesäleninkiin, mikä näyttää olleen muotia vielä 1920-luvun alussa perhevalokuvista päätellen.

Tarina löytyy Kotilieden numerosta 12/2016.

1 kommentti: