Nukkekammarissa on vallinnut hiljaiselo edellisen postaukseni jälkeen. Silloin tällöin nuket ovat verrytelleet ja vaihtaneet paikkaa. Kunnes viime joulukuussa alkoi tapahtua. Nukkehuoneeseen pystytettiin valokuvaamo, ja nuket saivat poseerata kuvakertomusta varten. Kuvakertomusta julkaisin Facebookissa.
Nuket seikkailevat ammoisissa maisemissa ja huoneissa ja kulkevat esikuviensa jalanjäljissä. Pikku-Toini istuu matka-arkun päällä matkalla tuntemattomaan, pikku-Kaarin huomaa tyrmistyneenä äidin lähteneen. Vastasyntynyt Pirkko itkee vaunuissaan. Aikuisuuden kynnyksellä kuusi sisarta ja kadonnut äiti kohtaavat, ja nukkemaailmassa vallitsee harmonia.
Sukutarinan edetessä huomasin, että siitä puuttuu tärkeitä henkilöitä. Onneksi en ollut hävittänyt materiaalilaatikkoa eikä taitokaan ollut ruostunut. Aloin rakentaa uusia nukkeja. Ensin halusi syntyä ukkini Edvard, ja hänen jälkeensä mummini vanhemmat Paavo ja Hilda.
Huomasin pandemian takia siirretyn näyttelyaikani Merikeskus Vellamossa lähestyvän. Tässähän minulla oli valmis aihe! Ryhdyin irroittelemaan kehyksistä lintukuvia ja korvasin ne nukkekuvilla. Rakensin nukkeasetelmia ja nukeille rekvisiittaa. Viime hetkillä sain mukaan Uunon, mummini toisen puolison.
Toukokuun lopulla on näyttely pystytetty Merikeskus Vellamon Ruumaan Kotkassa, missä se on nähtävissä 24.6.21 asti.
Mitähän seuraavaksi? Nukkeja lienee tarpeeksi, muuten tarvitsemme lisähuoneen... Maalaustelineelle jäi joulukuussa keskeneräinen lintukuva.
