1906 Tulevaisuuden kuvia

 Elina Warén

"Tulevaisuuden kuva",  Erkki Warén 1906

Vaaleanpunaisessa huvilassa S:n kauppalassa joen varrella siivotaan huoneita, touhutaan ja puuhataan. Kova on kiire kaikilla, sillä iltajunassa pojat tulevat H:gistä ensi kerran tähän uuteen kotiin, pääsiäislupaa viettämään. Kyökissä Linta-köksä paistaa ohukaisia. Katri niitä leikkelee tasareunaisiksi.  Muru syö muruset suuhunsa. Puutarhassa Paavo-poika avaa puroja että tiet kuivaisivat sukkelammin. — Vastaanottohuoneessaan isä juuri naputtelee erään potilaan selkää — ja äiti sekä Hanna järjestävät poikien huonetta, että se kaikessa pienuudessaan kuitenkin näyttäisi kodikkaalta ja hauskalta rakkaiden poikien silmissä.—  Kova on kiire! —  Kun kello lähestyy 10 illalla, huutaa Paavo: ”Eikö nyt jo mennä veljiä vastaan asemalle?” ”Mennäänpä vaan”, tuumii isä, ja Kaisu kyselee ujosti: ”Enkö minäkin pääsisi mukaan?” Muru ei kysele mitään, sillä hän vetää makeita unia sänkyhuoneessa omassa sängyssään, jolla on paikkansa äidin sängyn vieressä aivan kuten Koivumäellä.

Suuressa salissa ovat lamput sytytetyt, illallispöytä katettu, höyryävä teekeittiö pöydällä kodikkuuden tunnetta lisäämässä. Äiti katselee kelloa. Nythän junan pitäisikin jo saapua! Samassa kuuluukin pitkä vihellys! Ja 10 minuutin kuluttua kuuluu jalkojen kopsetta kadulta — ja ykskaks on Matti äitinsä kaulassa. Harrykin tulee ujosti äidin luo, kietoo kätensä hellästi äidin kaulan ympäri — ja Erkki, ylioppilas sanoo miehekkäästi :”Terve, terve” ja antaa hänkin suuta äidilleen. Matti on jo aikoja kiertänyt koko rakennuksen muiden vielä jutellessa eteisessä, käynyt tallissa Rullalle sokeria antamassa, Heikkiä hyväilemässä. 

 

”Jaha —  tämmöistäkö täällä nyt on”, arvelee Erkki. ”Eihän ole hullumpaa — kyllähän sitä sentään — hm —”, ja silittelee viiksenalkujaan. Ajatukset vierivät kuitenkin siihen avaraan päivänpaisteiseen kotiin mäenrinteellä, jossa jouluna vielä yhdessä riemuittiin. ”Saisihan täällä olla hiukan enemmän kupeerattua ”, tuumii taas Erkki isälle. ”Kyllä täällä on hyvä olla”, sanoo Harry äitiä lohdutaen.

Nyt pyytää äiti perhettä ruualle, ja iloisesti jutellen kuluu ilta, kunnes sanotaan hyvää yötä toisilleen ja vetäydytään kukin makuuhuoneeseensa. — Paavo ei vaan saa unta silmiinsä. Paitasillaan seisoo hän Matin vuoteen vieressä ja kertoo kaikki kiireimmät kerrottavansa. Vaan vihdoin hiljenevät äänet, ja hetken päästä on koko perhe unen helmoissa.

Seuraavana aamuna varhain ovat jo Paavo 

ja Matti vaatteissa ja aikeessa lähteä ulos,kun äiti tulee ulos sänkyhuoneestaan.”No minnekä nyt näin varhain?”, kysyy äiti. ”Minä veisin Mattia kauppalata katsomaan, enkö saakin?”pyytelee Paavo. ”No menkää sitten, vaan osta leipurista samalla ranskanleipä meille aamiaiseksi.”

Pojat astuvat leveitä rapaisia katuja sillalle päin. ”Ohhoo, kylläpä on rumaa”, huokailee Matti. ”Odota kun sillalle pääsemme, niin näet laivoja”, kehuu Paavo. ”Onpa täällä aikainen kevät”, sanoo Matti. ”Sellaista on, kun asumme niin lähellä Itämerta”, sanoo Paavo kerskaten maantieteen taidostaan. Samalla kohottaa hän hattua noin 15-vuotiaalle sievälle tytölle. ”Hvart går du nu?” ”Hitåt bara”, sanoo Paavo nauraen. ”Mitä, puhutko sinä jo venskoo?” ihmettelee Matti. ”Kuisitt’ ”, vastaa Paavo selvällä Salon murteella. Taas kohottaa hän lakkia eräälle hienolle rouvalle. ”God dag liten vän, hur mår mamma?” kysäsee  tämä. ”Tackar praa ”, vastaa Paavo ja katsoo Mattiin ylpeästi. ”Praa”, matkii Matti ivallisesti, siitä saisit ainakin kaksi pukkia ruotsin vihkoosi, jos sulla olisi Hagelin opettajana. Leipurista ostaa Paavo sitten ranskanleivän ja Matti sanoo: ”Ei oo lainkaan sen kummempi kuin Stenroosin puoti”. ”Vaan leipä on parempaa”, sanoo Paavo asiantuntijana. 

Kadulle taas tultua ajaa huristaa hienot vaunut valjakoineen ohitse. ”Kenen nuo vaunut ja hevoset?” ihmettelee Matti. ”Ne ovat Tiurilan kreivin”, vastaa Paavo ja lisää: ”Kyllä niitä sellaisia täällä nähdään!” ”Viis minä vaunuista — kun ei näe järviä — ei metsiä! — Hyi olkoon”, sanoo Matti. ”Aamiaisen jälkeen vien sinut Lukkarinmäelle niin sieltä näet Halikonlahden ja hiukan metsääkin”, lohduttelee Paavo.

  

Kotiin kiiruhtavat entiset Koivumäen pojat. Vaan ensin mennään Rullaa hyväilemään. Ainoa joka muistuttaa vielä Koivumäen kultaista kotia.

On kesä! Kauppalassa on vilkas liike. Pöly nousee pilvenä ilmaan tunkeutuen ihmisten sieraimiin ja suihin. Kova kuumuus  vallitsee. Varjoista lehtoa ei missään. Erkki nousee joenrannan pientaretta ja kiirehtää huvilaan. ”Emmekö jo lähde?” — Vene on valmiina, hyvässä kunnossa, ja Heikki seisoo jo rannalla eväskoppa kädessä. ”Joko sairaat loppuivat?” ”Vielähän niitä on kaksi”, sanoo isä tyynesti ja raappii kynäänsä pitkin paperipalasta, nostamatta silmiään puhujaan. ”Äiti hoi!” huutaa Matti ja töyttää kyökkiin. ” Emmekö jo nyt lähde? Benzini on sytytetty, kone puhkuaa.” Linda puhdistaa kahvipannun, äiti panee kahvikupit, lusikat ja veitset koriin, Hanna vaatettaa Murua, Kaisu juoksee Paavon ja Matin kanssa rannalle. Siellä veneessä koneen luona seisoo Harry, nenä miltei kiinni sytyttäjässä, tutkimassa joka eri osaa. — Vihdoin sieltä jo tulevat isä, äiti ja Muru, sekä Linta ja Hanna kädet täynnä tavaroita.”Hurraa!” pääsee pojilta rannalla iloinen huudahdus, ”nyt sitä mentiin!” Ja yks kaks on vene täynnä matkustavia, t.s. entisiä Koivumäkeläisiä. — Laiva tuupitaan laiturista ulos — ja tasaisesti kulkee se jokivartta alas sivuuttaen laivoja, veneitä, jaaloja!

   ”Tämäpä hauskaa!” huudahtaa  riemuiten Paavo. ”Paljon hausempaa kuin pyörällä ajaminen”, vakuuttaa Matti.

”Minne nyt oikein mentäisiimme?” arvelee Erkki, kun laivamme kiitää Halikonlahden tyyntä pintaa ja saaria ja salmia avautuu silmiemme eteen. ”Missä vaan saisimme hauskan kahvinkeittopaikan”, sanoo äiti. — Ja laulaen, iloiten, mukavasta kulusta nauttien veneessäolijat tutkien katselevat kauniita rantoja, johon voisi suunnata kulkunsa. Isä viheltää katsellessaan ympärilleen, hymähtää ja sanoo ”Onpa tämä vaan erinomainen keksintö, eikä tämä kone näemmä lainkaan oikkuile, menee vaan niin tasaisesti ja kauniisti”. ”Älä vaan laske tuon laivan päälle Eliel-kulta!” varottaa äiti.