Muistoja Koivumäen ajoilta, Salon Joulu 1916
Viiden vuoden vanhana alkoi Erkki jo koulua käydä! Tosin äidin koulua vaan vierashuoneessa Koivumäellä. Ja helppoa oli Erkillemme aakkosia opettaa, sillä pikku Erkillä näytti olevan hyvä muisti ja liukas ajatusten juoksu! Siksipä päättikin äiti uskoa Erkkimme opettamisen oikein koulun käyneelle opettajalle, ja se löytyikin noin kilometrin päässä kodistamme, ja Alma-täti oli hänen nimensä. Hän oli kurssin suorittanut pedagogi, olipa jo kokeillut opettajanakin jonkun vuoden ja siksi oli niin turvallista uskoa hänen haltuunsa tämä meidän vanhin poikamme, joka juuri oli 6 vuotta täyttänyt.
Niinpä alkoi pikku Erkki astua joka päivä laukku kainalossa tietä Koivumäen ja Peltoniemen välillä, joka matka näin pienelle miehelle tuntui varmaankin hirvittävän pitkältä. Mutta kun tiet olivat auki ja tasaiset kulkea, sujui matka hyvin Herajan peltojenkin halki,— joka tie tavallisesti tuntui hyvinkin pitkältä ja vaivaloiselta tuulisilla ilmoilla, kun ei ollut suojaa kummaltakaan puolelta, mutta näkyhän koti tuolla mäen rinteellä, jos taakseen katsahti, — ja pikku mies tiesi, että äidin silmät seuraaavat häntä niin kauaksi kuin vain voi nähdä, nim. Valtatielle asti. Hätäkös silloin astua! Mutta kun talvi tuli pyryineen, sattui useinkin että tie meni tukkoon, niin että aikuisillakin oli vaikea tiellä pysyä, — ja silloin pikku Erkkiä vietiin usein hevosella kouluun. —Miehekkäänä ja uljaana kulki Erkki kouluunsa taaskin eräänä talvisena päivänä. Hellin katsein äiti seurasi silmillään lapsensa kulkua, muistellen kaikkea mitä Alma-täti oli Erkistä sanonut.— Niin, Jumala siunatkoon lastamme! Kyllä hän varmaankin menestyy jos elää saa, koska on niin harvinaisen tunnollinen ja ahkera.
”En koskaan tarvitse hänelle kahdesti samaa asiaa toistaa”, oli Elma-täti sanonut kehuen Erkin hyvää muistia ja harvinaista tunnollisuutta. Ja äiti läksi ikkunasta pois pienten poikiensa Matin ja Harryn luo, jotka silloin vielä tarvitsivat paljonkin äitiänsä!
— Äiti ei lainkaan huomannut, että taivaalle oli noussut rumia pilviä, — että tuuli oli yltynyt ja että Heralan pelloilla lumi alkoi pilvenä pyöriä ylt-ympäri,— pelloilla ja teillä! — Erkki tulee koulustaan vakavana ja mietteissään— valtatiellä sujuu matka hyvin, vaikka lunta tulee tuon tuostakin oikein paksusti vasten kasvoja,— mutta ajettua tietä pääsee sentään eteenpäin. Hän kiirehtää kulkuaan ja pääsee Heralan tiehaaraan! Mutta silloin tuleekin aika lumipilvi pientä matkamiestämme vastaan. Se on kuin mikäkin kummitus, joka levittäen suuret lumiset kätensä — alkaa painaa poikaa rintaa vasten, niin ettei eteenpäin enään tahdokaan päästä. Ilma sakenee sakenemistaan. Sadat vaarut lennättävät lunta pyörylöinä ja vallattomina pilvinä pellolla — ja tie alkaa hävitä kokonaan, — muuttuen yhdeksi ainoaksi pyöriväksi valkoiseksi hirviöksi! Se kiihtyy kiihtymistään! Se kasvaa ja kasvaa maasta taivaaseen asti! Ei näy enään mitään muuta kuin valkoista pyörivätä, painavata, tukahduttavata, jäädyttävätä sakeutta. Jonka läpi jo on mahdotonta päästä. Jalat vajoavat aina syvemmälle lumihankeen, kotia ei näy missään! Tietä ei näy missään, — ja kurkkuun nousee suuri pala, jota ei saa enään niellyksi! Silmät täyttyvät kyynelillä, joita lumi heti peittää! ”Hyvä Jumala auta” — kuiskaa pieni koululainen - - - ja koettaa huutaa apua! Mutta kuka kuulisi tässä äärettömässä lumipilvessä pienen Erkkimme ääntä. —”En löyvä kotiin, — en jaksa enään” huokaa Erkki — ja tuntee äkkiä oman pienuutensa ja avuttomuutensa tässä - - - Miten lie sitte käynyt niin että vanha ”Skratari” pääsi apuun kun hätä oli suurin, — ja lämmitettyään pojan ensin pienessä tuvassaan, kantoi hän pikku Erkin vanhoilla käsivarsillaan Koivumäen kotiin äidin syliin. Siellä itkettiin yhdessä ensin vähän aikaa ja sitte pyyhittiin kyyneleet pois ja pantiin lämpimät sukat jalkaan, ja Skratarille annettiin kai kahvia kiitokseksi, luulisin ainakin - - - Mutta pikku Erkki katseli aina ulos akkunasta taivasta ennenkuin koulumatkalle läksi, että nouseekohan siitä taas vaaruja ja tuleeko oikea ”rypy-ilma?”
Näin Erkkimme kasvoi ja varttui ja tuli isoon kaupunkiin kouluun. Siellä hän menestyi hyvin ja toi aina kauniit arvosanat vanhemmilleen näytettäväksi sekä jouluna että kesänä! Kunnialla hän pääsi luokaltaan aina — ja iloa hän toi mukanaan Koivumäen kotiin, jossa nyt jo oli Paavo palleroinen ja Kaisu kaino tyttönen lisäksi!
Olipa joulu. Joulupukki oli antimiaan antanut — ja joulupäivänä pantiin leikkikalut kuusen alle saliin ja odotettiin opistolaisia päivälliselle. Kulkuset kilisivät, reet vinkuivat — ja sisään astuu koko opiston suurilukuinen perhe! Nyt alkaa ilo ja riemu! Leikitään, tanssitaan, ja viimeiseksi isä järjestää kaikenlaisia pieniä yllätyksiä lapsille. Näytetään laulavata tonttu-ukkoa - - - ja nyt! Nyt tulee taiteita harrastava ”lordi” saliin, tervehtii ja kumartaa joka suunnalle. Huomaa taulun seinällä, siihen katseensa kohdistaa — on likinäköinen ja kurottaa kaulaansa — joka venyy ja venyy vallan katon rajalle asti niin että nenä koskettelee taulua tuolla ylhäällä! Äkkiä kuuluu kamala parahdus lasten joukosta! Se on Paavo joka on vallan suunniltaan pelosta! Huutaa ja huitoo käsillään eikä rauhoitu ei millään vaikka koko ”lordin” salaisuus paljastetaan. ”Sehän on Erkki-veli, ja Erkki astuu esille — näyttää pyyhinliinan josta pää on laitettu, kepin jolla kaulaa on venytetty - - - ei mikään auta! ”Iso-Erkki, iso-Erkki ”! - - - ja Paavo huutaa täyttä kurkkua. Isän täytyy soittaa apteekista lääkkeitä - - - ja unissaankin vielä monet yöt Paavo huutaa ”Iso-Erkki tulee, iso-Erkki tulee”. Vuosien jälkeenkin oli Paavolla tapana pelottaa siskoaan ja leikkitovereitaan sanoilla ” iso-Erkki tulee”. Iso-Erkki nimitykseen liittyi vielä kauan aikaa meidän pienten lasten ajatuksissa jonkinlainen salaperäinen jättiläishirviö.
Mutta pikku-Erkistä ja isosta-Erkistä on nyt tullut lääkäri-Erkki, joka kenties nytkin voi herättää pelkoa ja vavistusta kun hän astuu leikkaushuoneeseen — vaan ehkä vielä enemmän kuitenkin kunnioitusta, — ja rakkautta vakavalla ja hellällä katseellaan ja lämpimällä sydämellään, joka hänessä on säilynyt aivan lapsuusvuosista asti. Jumala siunatkoon Erkkiämme!
äiti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti