Joulunviettoa Sigridin salongissa

Uuno Sinervä, Kaisu Sinervä, Toini Warén, Pirkko Pietikäinen, Sirkka (Sigrid) Sinervä, Heikki Sinervä, Lauri Ollila, Sirkka Pietikäinen, Paavo G. Warén, Helmi Pietikäinen, 1927

Uuno Sinervä, Kaisu Sinervä, Toini Warén, Pirkko Pietikäinen, Sirkka (Sigrid) Sinervä, Heikki Sinervä,

Lauri Ollila, Sirkka Pietikäinen, Paavo G. Warén, Helmi Pietikäinen, 1927 

Äitini albumista löytynyt vanha kuva kätkee kadonneen hetken. Olen yrittänyt määritellä ajan ja paikan, ja uskon nyt osuneeni oikeaan. Johtolanka on poika, joka ei kuulu perheeseen, pöydän oikeassa nurkassa. Hänen perheensä palasi Pariisista syksyllä 1927. Samana syksynä Sinervän perhe muutti Liisankadulta Kulosaareen (Brändö). Seuraavana kesänän maalattiin "Lentäjän madonna".

Sigrid-mummini säteilee emäntänä pöydän päässä. Miten mukavaa saada tyttärensä jouluvieraiksi! Vain esikoinen Kaiju puuttuu joukosta. Ehkäpä matka Lieksasta asti oli hänelle liian pitkä ja kallis?

Uuno, Sigridin satuprinssi vuosien takaa,  on nyt leppoisa perheenisä ja liikemies. Tänään on kaikki ulkonaisesti hyvin, mutta lähestyvä lama heittää synkkiä varjoja. Liikeyritys on suistumassa kohti vararikkoa. Takana on muuttoja. Ensin myytiin oma asunto, ja kalustettiin suuri vuokrahuoneisto Liisankadulla. Siellä asuessa järjestettiin kalliit hääjuhlat  hotelli Kämpissä  Toinille, kun hänet vei vihille  mieluisa vävyehdokas Paavo, ilmavoimien kapteeni. Tänä syksynä on muutettu Brändön huvilakaupunginosaan.  Sigrid on taas täynnä suunnitelmia.  Uuno yrittää karkottaa huolet mielestään nyt jouluna.

—Mitähän lyhyttukkainen Kaisu tutkii? Kolmetoistavuotias tyttö näyttää erehdyttävästi nykynuorelta kännykkää näppäilemässä.
—Toinin hymy kääntyy sisäänpäin. Juhani-vauva  uinuu viereisessä huoneessa, ja äidin tarkkavaisuus on siellä.
—Pirkko on vaipunut  ajatuksiinsa. Miten hän unelmoikaan äidistään koko lapsuusaikansa! Tyttäret ovat viimein aikuisuuden kynnyksellä tutustuneet äitiinsä, Toini-sisareensa ja sisaruspuoliinsa. Hämmentävää, että  isä Edvard ja äitipuoli Iida eivät kuulu tähän piiriin.  Pirkko aikoo vielä kirjoittaa päiväkirjaansa kaikesta tästä.
—Sirkka ja Helmi rupattavat keskenään Paavon  ohi.   Helmi on jo kotiutunut äitinsä perheeseen jonne sai kutsun Toinin mentyä naimisiin.  Hän auttelee kotona ja konttorissa, ja on saanut myös opinnot vauhtiin. Sirkka ihastelee Helmin rohkeaa kampausta, vaikka on hyvin tyytyväinen omaansakin.
—Paavo on juuri tarjonnut kohteliaisuuden  belle-mèrelleen  ja saa   hymyn palkakseen. Aivan varmasti he puhuvat Pariisista, sillä Sigrid on ankaran matkakuumeen vallassa. Paavolla on sieltä paljon kertomista. Yhdistetty hää- ja työmatka vietettiin Ranskassa.  Keskustelu pysähtyy hetkeksi, kaikki odottavat salamavalon välähdystä. Kyllä, joulun jälkeen Sigrid lähtee matkalle Berliiniin ja Pariisiin, yksin!

Kuka otti valokuvan? Hiukan epäilen Yrjö tai Lyyli Ollilaa, sillä heidän poikansa on kuvassa mukana, Heikin vieressä. (Äitini muisteli, että poikaa kutsuttiin Pojuksi.) Sinervät ja Ollilat pitivät tiiviisti yhteyttä tuohon aikaan. Yhteinen yritys, Helsingin Taidevärjäämö, oli juuri perustettu.  Se antoi toivoa taloudellisessa ahdingossa. Kulosaaressa perheet asuivat naapureina, ja helposti pistäytyivät kylässä puolin ja toisin. Ehkäpä Paavo, minun isäni, ojensi oman kameransa kuvaajalle. Paavo oli innokas valokuvaaja nuoresta pitäen.

Ruokasali on pieni ja kodikas, huvilatyylinen. Posliinivadit seinällä kertovat Sigridin uudesta harrastuksesta.  Kattolamppu näyttää kovin tutulta. Lapsuuden hämäristä nousee muistikuva ruokasalistamme Lapinlahdenkadulla. Mummini asui silloin leskenä Topeliuksenkadulla, ja oli hiukan jakanut kalustoaan tyttärilleen. Sigridin sivellin on kirjaillut unelmia ja haaveita värikkääseen posliinivatiin, joka on saanut paikkansa meidän olohuoneemme seinällä.

Sirkka-nukke kertoo

Uusin nukkeni: Heljä

Ukkini Edvard, asemapäällikkö, kasvatti neljä tytärtä, jotka jäivät hänelle avioerossa. Avukseen hän sai uuden  vaimon, Iidan, joka tarttuikin kasvatustyöhön kaikella tarmollaan.

Ensin lähti kotoa maailmalle esikoinen Kaarin, valmistuttuaan kauppakoulusta. Tytöt kävivät Joensuun tyttökoulun kukin. Sirkka  on  ikäjärjestyksessä kolmas sisaruksista. Hän on jo kyläillyt Sigrid-äidin hämmentävän kauniissa kodissa, ja Toini-siskokin (minun äitini) on tullut tutuksi. Ehkä hän kirjoitti 18-vuotiaana Toinille näin:

Joensuussa 1926
Rakas sisko! 

Onnea nyt  kovasti naimisiinmenon johdosta! Häämatka oli varmaan ihana, kiitos hienosta kuvasta jonka lähetit Ranskasta! Sinulla on ihmeen kaunis leninki. Paavo onkin  taitava valokuvaaja.  Kerroit että sait olla paljon yksiksesi, sillä häämatka oli samalla kapteeni-miehesi työmatka. Sepäs erikoista tosiaan!

Minulla on sinulle hauska uutinen: pääsin kuin pääsinkin musiikkiliikkeeseen töihin! Arvaat varmaan että osaan pitää kitarat ja mandoliinit vireessä, ja milloin tahansa voin näyttää miten viulu soi. Aivan upeita haitareitakin on täällä, paljon komeampia kuin omani. Lauantai-iltaisin käyn tansseissa toisinaan. Olen tutustunut muutamaan mukavaan nuoreen. Enpä vielä sano enempää...

Kävin äskettäin Helsingissä Sigrid-äitiä tapaamassa. Kyllä on vaikea nyt yhtäkkiä sanoa häntä äidiksi, semmoista hienoa rouvaa. Enhän muista häntä ollenkaan, sillä olin tuskin neljävuotias kun hän otti sinut ja lähti matkoihinsa. Kaarin on ainoa joka muistaa, hän oli jo 8-vuotias. Mutta ei hän halua kertoa. Semmoinen sanaton sopimus oli perheessä, että Sigridiä ei ole olemassa. Salaa kuitenkin uneksimme suloisesta omasta äidistä, varsinkin jos Iida-äitipuoli oli ollut liian ankara. Ja me kadehdimme sinua, sillä sinulla oli Äiti. Ja nyt olet kertonut, että sinä salaa kadehdit  meitä, joilla oli Isä! Eihän me ymmärretty, että sinä olit kovin yksinäinen lapsi. Meillä oli toisemme. Sisarpuolesi Kaisu taitaa olla vieläkin liian nuori ystäväksi, Heikistä puhumattakaan.

- Jokohan Ade muuttaa Sigridin luokse asumaan, semmoisesta on ollut puhetta. Koti tuntuu tyhjältä kun Toini on mennyt naimisiin, sanoo S-äiti. Ade voi autella kotitöissä ja samalla opiskella. Ade on innoissaan, hän on aivan mutkattomasti hyväksynyt "uuden" äitinsä. Sitten jääkin Kontiolahden kotiin enää kuopus  Pirkko. Tosin hänenkin on asuttava Joensuun kortteerissa kouluaikana. Kotiin pääsee käymään viikonloppuina jos ehtii junaan.

Ja Kaarin  on siis Lieksassa kirjanpitäjänä, muistat varmaan miten hän haki paikkaa kauppakoulun jälkeen. Ikävä on häntä.

Onnea  vielä kerran sinne uuteen kotiinne Santahaminassa. Kesällä varmaan käydään katsomassa teitä oikein joukolla!

                                           pikkusiskosi Sirkka  

Nukkeni kertovat sukuhistoriaa

Hain  Sigrid-nukkeen mallin mummini nuoruudenkuvasta. Kasvot, puku ja kampaus noudattavat kuvan vihjeitä. Mielikuvani ja muistoni aikuisesta Sigridistä toi  ilmeeseen ehkä ripauksen  päättäväisyyttä, jota 18-vuotiaalla ei vielä ollut. Taustalla häämöttää näkymä hänen kodistaan yli 20 vuoden päästä. Ehkä sellainen kangastelee jo nyt hänen haaveissaan. Sigrid unelmoi kauneudesta,  musiikista, taiteesta ja iloisten nuorten seurasta.

Sirkka Sinervä (Sigrid)  kertoo:

Näin siis jouduin jo 16-vuotiaana ottamaan sen kohtalokkaan ja vakavan askeleen aivan kokemattomana ja lapsellisena koulutyttönä. Sanot ehkä "Miksi eivät vanhempasi estäneet". Sen ajan käsityksen mukaan mikään ei olisi ollut varmempi turvapaikka nuorelle villille tytölle kuin avioliiton rauhaisa satama. Ja varsinkin kun vanhempani olivat itse onnellisia, oli se heidän mielestään onnellisin ja parhain ratkaisu. 

1905 

Pietikäisen pieni perhe asuu nyt Helsingissä. Sigrid  on taas elämästä innostunut, täynnä uskoa ja toivoa tulevaisuuteen. Hän on saanut toimen! Metsähallituksesta järjestyi työpaikka. Sigrid voi nyt jättää lastenhoidon ja ikävät kotitaloustyöt luotettavalle apulaiselle.  

Edvard (minun ukkini) rakastaa rauhallisia koti-iltoja töiden jälkeen ja rakentelee  leikkikaluja pikku Kaarinin iloksi. Sigridiä se harmittaa. Miehestä ei saa juttuseuraa, hän on luonteeltaan hiljainen. Miehen pitäisi jatkaa kesken jääneitä lukujaan papiksi!  Mutta nyt  on Sigrid löytänyt ystäviä, joiden kanssa voi filosofeerata ja musisoida. Hän haluaa ”lukea, laulaa ja iloita kuten nuoret”. Ovet ovat auki elämään! Kuitenkin, kovin pian, uusi pienokainen ilmoittelee tulostaan.

Nukkien valmistamisesta kerron Varamussalossa

Lyhyt, kaunis satu mummini vanhemmista

Hilda ja Paavo Ryynänen

Vakavana odottaa nuoripari valokuvaamossa negatiivikuvan valottumista  kameran lasilevylle. Onko kyseessä kihlajaiset vai häät, sitä en saata tietää.  Enkä sitä miten supisuomalainen Paavo onnistui taivuttelemaan Hildan äidin liitolle suopeaksi? Äiti, Erika Klinga,  oli ruotsalaista Fahlströmin sukua ja oli vannottanut tytärtään ettei tämä vain naisi ketään suomenkielistä maalaistolvanaa. Mutta arvatenkin Paavon luontainen viehätysvoima tehosi tulevaan anoppiin, sillä häät pidettiin kun  Hilda oli tuskin 18-vuotias. 

Esikoinen, minun mummini Sigrid, syntyi pian, ja sen jälkeen ilmaantui perheeseen pienokaisia toinen toisensa jälkeen. Lapsia syntyi kaiken kaikkiaan kymmenen (joista kaksi kuoli vauvana). Noin tiukalle tuskin  enää  milloinkaan solmittiin Hildan korsetin nyörejä.

Sirkka Sinervä (entinen Sigrid )  muistelee lämmöllä vanhempiaan. Paavo oli kauppias ammatiltaan. Perhe muutti Pietarista Suomeen, kun Sigrid vielä kävi koulua. Hän asui tätinsä luona koulunkäynnin viimeiset vuodet. Kesälomat kotona  olivat onnellista aikaa. 

—Asuimme siis maalla Suomenlahden rannalla Kuokkalan pitäjässä. Suolaiset aallot virkistivät ja kuuma hiekka oli parantavaa. Ihana oli loikoilla auringon paisteessa ja tervehtyä. Nämä kesäiset päivät ovat lapsuuteni ihanimmat muistot. Viihdyimme kaikki niin hyvin koko sisarusparvi yhdessä onnellisessa pesässämme.

Äiti ja isä olivat hyviä, kristillisiä, rauhaa ja yksinäisyyttä rakastavia ihmisiä. Heille riitti perheen piiri. Kirjallisuutta ja musiikkia aina harrastettiin vapaahetkinä. Isäni itse laittoi kanteleita ja niitä soitteli. Hän maalaili mielellään. Äitini taas harrasti kirjallisuutta. Minäkin sain usein lukea ääneen ruotsia äidilleni, mikä oli erittäin hyvä. Opin ruotsia helposti myöhemmin.

(Lapsena ihmettelin, miksi äitini muisti monia ruotsinkielisiä riimejä. Ne tulivatkin kaukaa!) 

—Aina ennen nukkumaanmenoa luki ja rukoili isä iltarukoukset. Niin nukuimme rauhallisesti, vahvasti uskoen ettei kukaan voisi meitä häiritä, sillä isä oli lukinnut kaikki ovet sellaisella avaimella, jota ei kukaan pystynyt avaamaan, nimittäin tekemällä ristinmerkin.

Sigrid solmi jo 16-vuotiaana tytönhupakkona  avioliiton teologian ylioppilas Edvard Pietikäisen kanssa, vanhempien luottavaisella suostumuksella. Syntyi Karin Teresa, syntyi Toini Tellervo (minun äitini). Sitten kohtasi perhettä ankara isku. 19-vuotias Sigrid joutui äkkiarvaamatta suurperheen äidiksi. Hilda-äiti kuoli lapsivuodekuumeeseen kymmenennen lapsen syntyessä. Paavo sairastui ja  kuoli niin pian, ettei hautajaisten välillä ollut kuin viikko.

—En osannut ollenkaan ymmärtää ensin ettei heitä enää olisi olemassa. Heidän elämänsä lyhyt onnellinen satu oli siis lopussa. Isäni sanoi: "Koska minun maallinen tähteni on sammunut, en minäkään voi elää. Me lähdemme yhdessä tuntemattomaan maahan, äiti odottaa minua."Ja niin se kävikin. He lähtivät yhdessä ja lapset jäivät tänne kuin linnunpoikaset yksin, minä vanhin ja Astrid nuorin.

Sirkan muistelmissa näyttäytyy nuoresta pitäen tarmokas virkanainen, ei kotiäiti. Synnyttäminen keskeytti vain tuokioksi työt. Kotiapulainen oli aarre. Nyt hänestä oli paljon apua suurperheen hoidossa.

—Yöt hoitelin lapset, päivät toimessa ja illoin kotihuolet. Syvä suru vanhempieni menettämisestä ja huoli sisaruksieni huolenpidosta rasittivat hermostoani tavattomasti.

Vähitellen järjestyi sisaruksille kodit tai kasvatusvanhemmat, ja elämä löysi uomansa. Kolmas lapsi ilmoitteli tulostaan Pietikäisen perheessä. Mutta Sigrid odotti elämältä jotakin aivan muuta.

Mummini ja Yrjö Ollila

Mummini Sirkka Sinervä  katsoo minua suoraan silmiin. Maalaus on Yrjö Ollilan siveltimestä ajalta jonne muistini ei yllä. Tunnen piirteet, vaikka mummi oli jo kovin vanha minun lapsuusmuistoissani. Taulu on yksityiskodissa, serkkuni hallussa, ja hänen luvallaan julkaisen valokuvan.

Lyyli Ollila (os. Toikka) oli mummini Sigrid Ryynäsen koulutoveri, ja ystävyys jatkui Sigridin solmittua ensimmäisen avioliittonsa Edvard Pietikäisen kanssa. "Hän oli hyvin henkevä ja sivistynyt neitonen" kertoo Sirkka muistelmissaan.

"Mieliharrastukseni näihin aikoihin oli taide, koetin lukea sitä koskevaa kirjallisuutta. Uudistin tuttavuuteni entisen koulutoverini ja ystävättäreni Lyyli Ollilan kanssa. Hänen kanssaan filosofeerasimme, hänen kauttaan jouduin läheltä seuraamaan taidetta täällä Suomessa ja tutustuin niin moneen taidemaalariin."

 Avioeron jälkeen monet kontaktit katkesivat, mutta ystävyys Lyyliin  säilyi. Lyyli oli taidemaalari myös ja avioitui Yrjö Ollilan kanssa 1912. He molemmat kuuluivat Septem-ryhmään. Olliloiden poika aloitti koulunkäynnin Ranskassa. Ehkäpä juuri pikku koulupojan takia Ollilat päättivät palata  Suomeen. He eivät halunneet hänen ranskalaistuvan.

Palattuaan seitsemän vuoden Pariisin-matkaltaan v. 1927 Ollilat muuttivat Sinervän perheen naapureiksi Kuloraareen. Kerkisin kuulla äidiltäni muistoja tuosta ajasta. Hänkin sai istua vaiteliaan taiteilijan mallina nuorena äitinä, esikoispoika sylissään. "Lentäjän madonna" syntyi Kulosaaressa, samoin tämä muotokuva mummistani keski-iän kukoistuksessa. Sigrid oli avioiduttuaan Uuno Sinervän kanssa ottanut nimekseen Sirkka.

Hätkähdin nähdessäni kuvan  ensimmäistä kertaa. Näin katseessa kylmyyttä ja laskelmointia, ylpeyttä, itsetietoisuutta. Muotokuva oli mielestäni armoton kuin Goyan maalaama Kaarle IV:n perhekuva. Nyt olen kuvaan mielistynyt ja tunnistan saman tyylin joka Setpem-ryhmän impressionismin jälkeen astui Ollilan taiteeseen. Jäntevää muotoilua, uuden uljaan ajan henkeä, Art Decon viehkeyttä.

Hymyileekö Sirkka tuttavallisesti, hiukan ilkikurisesti taiteilijalle? He ovat nyt työtovereita. Sinervän pariskunta ja Ollila olivat perustaneet Helsingin Taidevärjäämön heti Pariisista paluun jälkeen syksyllä 1927. Ollilalla oli kokemusta käyttöesineiden värjäyksestä, lampunvarjostimista, lipuista, sillä ennen taiteellista menestymistä hän oli Pariisissa elättänyt perheen vastaavilla töillä.

Ennen pitkää Taidevärjäämö keskittyi painokankaisiin. Sirkka toi Berliinin-matkaltaan tuomisina uuden tekniikan: filmipainon, jota nyt yhdessä ruvettiin kehittämään.Tuttu silkkipainanta toteutettiin valotetuilla sabloonilla. Taiteilija Ollila suunnnitteli kuosit, ja työntekijät painoivat.

 Ollila sai huomattavan tilauksen v.1929 ja luopui Taidevärjäämöstä. Upea Kansallisteatterin kattomaalaus koitui hänen kohtalokseen. Hän menehtyi värimyrkytykseen. Sirkka Sinervästä tuli nyt toiminnanjohtaja, ja hän toimi siinä virassa kuolemaansa asti (1953). Liike menestyi ja kasvoi, ja  valtio palkitsi Sirkka Sinervän stipendillä. Myös Käsiteollisuusyhdistykseltä tuli stipendi, ja mummini käytti ne opintomatkoihin muistelmiensa mukaan.

Olisinpa opiskeluaikoinani Ateneumissa, Taideteollisessa oppilaitoksessa tiennyt, että arvostamani opettaja Kaj Franck oli toiminut mallinsuunnittelijana Helsingin Taidevärjäämössä minun mummini aikana 1940-45. Olisinpa ymmärtänyt haastatella! Nyt olen keräillyt tiedon sirpaleita Kansallisarkistosta, taidekirjoista, Sirkka Sinervän muistelmista, äitini Toini Wariksen kertomuksista. Palapelin osia on kateissa.
.