Erkki Warén
Kylläpä rupesi syyslukukauden lopussa kotimatka mieleen muistumaan. Harrynkin suu venyi leveään hymyyn, kun Erkki aamulla ilmoitti, että ylihuomenna matkustetaan kotiin klo 6.25. Ja eipä kumma, ei oltu nähty isää ja äitiä kuin aikoja sitten, ja olihan Koivumäelle kova halu. Kyllä oltiin mahtavia toisten poikien edessä, me oltiin maalaisia ja päästiin pois Helsingistä maalle, ja siellä oli lunta ja metsiä eikä yhtään kivitaloa; ja kylläpä kaupunkilaisraukat katsoivat meihin vesi suussa. Ne eivät päässeet pois, niiden piti jäädä kaupunkiin, hyi, jouluksi kaupunkiin. Kyllä se mahtaisi olla hirveätä, ja Harrya ja Mattia oikein puistatti. Kun toiset koulupojat puhuivat Lussijuhlasta, puhuttiin me pileteistä, rekikelistä, turkeista, eväistä ja muista sellaisista seikoista, joista kaupunkilaisparoilla ei ollut aavistustakaan, eihän moni niistä ollut koskaan talvella maalla ollut! Ja kaikki maalaispojat olivat mahtavia, mitäs me kaupunkilaisista…
Jopa sitten loppui koulu, hyvästit sanottiin äkkiä, ja suoraa päätä kotiin mummin ja Lydi-tädin luo. Voi kuinka siellä pakattiin kiireesti, kyllä mummi sai monasti kumartua ennen kuin suuret korit olivat täynnä, ja Lydi-täti laittoi voileipiä, keitätti kananmunia jne. eväiksi, sillä Erkki oli kova syömään matkalla. Jo tuli kello 5, ajuria hakemaan joutuin, sillä asemalle pitää joutua ajassa. On paljon matkustavaisia! — Hyvästi mummi, hyvästi Lydi-täti, hyvästi, hyvästi ja kiitoksia paljon!
Asemalle ajettiin. Erkki-veli osti piletit ja Matti ja Harry odottivat pakaasin luona. — Kas, johan Veikko on täällä, terve, terve! — Veikko oli jo varannut yhden pitkän penkin junassa meitä varten. Sepä hyvä. — Jo huudetaan: Myllymäki, Myllymäki, ylipainoa 2mk 30p! Sellainen ylipaino meillä tapaa olla!
No sitten kiireellä junaan, tuohon rakkaaseen Waasan junaan.Hyh, kuinka on kuumaa. Palttoot pois, eväskorit tähän, toiset tavarat hyllyille… ”ja nyt Harry ja Matti eivät saa liikahtakaan penkistä, kun minä menen asemasillalle Veikon kanssa”, sanoi Erkki mahtavasti ja meni ulos. — Jo tuli sinne saattajia, koulutovereita (kaupunkilaisparkoja) ja joskuspa Maijukin ym.. Ne menivät aina vaunuun sisään katsomaan Harryn ja Matin tyytyväistä naamataulua ja toivat omenoita ja torttuja. Pam, pam!!…Ai hyvästi nyt vaan, voi nyt paksusti! — Hei, hei, onnellista matkaa! Hyvää ruuansulatusta — Hei hyvästi, muist — Pam Pam Pam Prrr…Pitkä vihellys. —Hyvästi, hyvästi vaan! Ja juna läksi hitaasti, kyllä oli hauska seisoa vaununsillalla ja nähdä kuinka nuo toiset ja koko kaupunki jäi! Me, me päästiin pois..! — Littosina olivat vaunun ikkunaa vasten Matin ja Harrynkin nenät — ja hauskaa oli!
Ja pian ei näkynyt koko Helsingistä yhtä katulyhtyä, juna viiletti pitkin rataansa pohjolaa kohti.
Vaunussa oli kovasti paljon ihmisiä, koululaisia, ukkoja, akkoja jne. loppumattomiin. Eivät saaneet Saarijärven pojat pitää penkkiään, hyvä kun Matti ja Harry saivat istua pienellä penkillä, Erkki ja Veikko seisoivat joko ulkona tai kulkivat sinne tänne, niin että jokainen saattoi nähdä kuinka tottuneita yömatkustajia he olivat. Matti rupesi pian soittamaan harmonikkaa ja Harry kaivoi taskuistaan jotain karamelleja. Riihimäellä tuli Erkille nälkä ja kaikkien ihmeeksi söi hän monta voileipää ja kaksi munaa eväskorista, sitte hypättiin maitoa juomaan asemalla. Kas siellähän oli toisiakin tovereita ja yhdessä kulettiin ja juteltiin lumesta ja suksikelistä. ”Onko teillä täyttä?” ”On, hyvästi vaan!” Vaunuun sukkelaan, juna läksi.
Siellä tuli taas mieleen vanha riitakysymys: millä puolella kiskoja on Myllymäki? Ja siitäkös oli hauskaa väitellä. Heti oli Matin ja Harryn suu messingillä. Mutta voi kuinka rupeaa nukuttamaan, jo loksahtaa Harryn pää Matin olkapäätä vasten ja Matin jonkin vieraan ukon, ja pian ovat pojat unessa — pakostakin. Veikko ja Erkki käyvät ulkona, on kuin onkin lunta ja pakkanen, mainio asia, mutta sisään. Pitää joutua, hui kuinka väristää! Ei oo paikkaa! Mitäs muuta kuin seistä. Juna sätkyttää ja tärisee, ja vaunu on täynnä savua, vaikka oven päällä seisoo:
”Jo tulee Tampere ”, huusi konduktööri astuen sisään. ”Piletit. — Ei pidä herättää noita poikia siellä sisällä”, ja Erkki antaa piletit. — Juna lähtee, ja Veikko rupeaa kertomaan pöyristyttäviä rosvotarinoita. Tampereelta lähdettyä pojat saavat paikan ja samassa nukkuvat kumpikin raskaaseen uneen! - - - -
”Myllymäki kymmene minuuttia, Myllymäki tio minuter”, kuuluu yhtäkkiä ääni. — Samassa on Erkki pystyssä ”Pojat, Myllymäki tulee, joutuin tavaroita kokoomaan”, ja Veikko ja Matti hyppääväät pystyyn. ”Antaa Harryn nukkua.” — Tavaroita kootaan, Myllynmäki, Myllymäki…Ei ollut kenestäkään sen runollisempaa sanaa kuin Myllymäki sillä hetkellä. Mutta kauanpa viipyy ennenkuin se juna viheltää. — Jopa kuuluu pitkä vihellys — Piiiiu, piu! ”Harry, Harry hei, hei, Myllymäki tulee”, ja kaikki kiskovat Harrya koivista. ”Onko nyt Myllymäki?” Ja Harry hieroo silmiään. ”On!” Ei tarvitse kahdesti sanoa! ”Ota sinä nuo paketit, minä otan nämä, onko sinulla kalossit Harry, ota Veikko eväskori, no hyvä”, ja ulos vaunusta.
On vielä ihan pimeätä, kellohan on vasta viisi. ”Kukahan on vastassa”, tuumii Veikko. Siellä näkyy asemasillalla paksuja turkkeja. Jo rupeaa pari niistä astumaan, kun Saarijärven pojat astuvat junasta kimpsuineen, kampsuineen. ”Hei Heikki, no päivää.” ”No hei, terve, terve”, vastaa Heikki. ”Kuinka kotona jaksetaan?” ”No hyvinhän ne voa jaksavat”, vastaa Heikki. ”Tohtorinna lähetti kirjeen.” — ”Kukas minua vastassa on?” kysyy Veikko. ”Minä se oon”, vastaa Mansikkaniemen mies. ”No hyvä.” ” Jos minä soan sen pakkaasipiletin”, ja Heikki rientää tavaroita ottamaan. Matti on jo rynnännyt Pokua silittämään tavaraliiterin takana.
Sitten tuo Heikki hirmuisen turkkikasan asemahuoneeseen. Ja pukeutuminen alkaa. Erkki hautautuu isän suureen turkkiin nenää myöten ja upottaa jalkansa suuriin huopasaappaisiin. Matti sidotaan pienempään turkkiin ja Harry äidin… ja sitten liinoja ja vöitä ympärille, niin että pojat ovat jäykkiä kuin kangastukit. Veikko on tullut viis kertaa lihavammaksi jouduttuaan isänsä turkkiin. Olipa poikia nyt lysti
Sitte ruvettiin rekeen pakkaamaan. Veikko ja Erkki Mansikkaniemen hevoseen, Matti ja Harry Pokun rekeen. Ei voinut juuri kieltä liikauttaa, niin oli ahdasta. ”Missä minun nenäliinani”, ja Heikille kova työ kaivaa esiin Harryn nenäliina, sillä ilman sitä lupasi Harry tukehtua, mutta se löytyi ja liikkeelle läksi karavaani. Laulu kaikui ilmoille kun hevoset alkoivat hölkyttää Saarijärvelle päin. Veikko ja Erkki ne esittivät köörilaulua, mutta pian rupesi Matin harmonikka raikumaan Pokun reestä. Harmaana oli päivä vielä, kuuset nuokkuivat lumisina kummallakin puolen tietä, ja kulkuset kilkattivat tahdissa kilkil kilikili. Siinä sitä sai maata nenä taivasta kohti reen pohjalla ja ajatella mitä halutti. Pian Harryn ajatukset rauhoittuivat, hän tempoi vällyn nenänsä yli ja nukkui suloiseen uneen. Mutta Matti soitteli niin että mäet kaikui, Erkin jaVeikon äänet olivat jo tulleet käheiksi, ja kovin uni pakkasi uuvuttamaan. — Ja he nukkuivatkin, vilu herätti joskus, mutta välly ylemmäksi ja uudestaan uneen. Lunta rupesi putoilemaan mustalaisen töppösissä, ja pian olivat reet kuin lumikinokset tien vierellä. Pokun kulkuset vaan kilkattivati kilkil kilikilikil…
”Ptruu, ptruuuuu…” kuului yhtäkkiä. — Erkki ja Veikko ponnistavat ruumiinsa suoriksi.”Missä nyt?” — ”Wäätäseen tultiin”, vastaa kuski-Heikki ja kaivaa Mattia ja Harrya näkösälle. ”Jaha, sepä hauska”, ja jo teki Erkki pari epätoivoista yritystä päästäkseen reestä pois. Sitten ponnistivat kumpikin sillä menestyksellä että että putosivat suin päin hankeen ja jäivät nenälleen siksi kunnes renki auttoi ylös. Sitten kompuroitiin porstuaan, ja jo tuli Wäätäsen lihava emäntä kynttilä kädessä vastaan. ”Ka, johan ne pojat tulevat, terve, terve”, sanoo hän ja vie meidät lämpöiseen kamariin. Siellä riisutaan jokainen vuoronsa jälkeen. Kyllä on kädet kontassa, nenä punanen ja koko ruumis kuin jääpala. Alkaa yleinen tanssi. Veikko tahtoo väkistenkin näyttää voimiaan jokaiselle, Matti juoksee väentupaan koiranpenikoita ihmettelemään, ja Harry koettaa mylleröidä sängyssä, ja Erkki hyppii uunin edessä. —Sitten eväät esille, emännältä kahvia tilataan ja muistutetaan antamaan miehille kaksi kuppia leivän kanssa. Harry lupaa ei jaksavansa, Matti ei välitä, Veikko syö vähän, ja taas saa Erkki kiskoa sisäänsä loput eväät, pari jäätynyttä munaa ja joukon jäisen kylmiä voileipiä, päälle lämmintä maitoa ja kahvia. Hyvää teki! Aika käy pitkäksi, kun jo lähdettäisiin että päästäisi pian kotiin. Ja pian ilmoittaa Heikki sen hyvän uutisen, että Poku on syönyt ja valjastettu ja että lähdetään. Turkit päälle, saappaat jalkaan, ”Hyvästi emäntä, kiitos vuan!” (Ruvettiin aina S:lle tultaessa puhumaan saarijärveläistä) ja rekeen taas pakattiin. Saivat siinä rengit katsoa, että turkki oli suorana Matin alla, että Harryn nenäliina oli turkin hihassa, että kapsekit eivät painaneet Veikon ja Erkin jalkoja, kunnes oltiin valmiita karauttamaan pois pihasta.
Lunta tippui, kuuset nyökkyivät, kilometripylväät irvistelivät, ja reet narisivat. ”Kauan se matka kestää!”, huokailivat matkustajat ja hevoset juosta hölkyttivät…
Sitten vihdoin tulee Ramssi. Jopa tuntuu kuin oltaisi kotona, eihän enää viivy kuin kaksi tuntia, niin ollaan kotona. Mutta täytyy käydä juomassa kahvit Ramssissa. — Ja pian taas liikkeelle kotia kohti. Pojat istuvat jännityksissä, mieli kiihkeänä. ”Muistatko tuon torpan, siitä on enää 11 kilometriä. Kysyy Matti. Kyllä Harry muistaa. Joka ylä- ja alamäki on tuttu. Jo tulee Rostin pitkä mäki. Yhteinen ”eläköön!” kaikuu kummastakin reestä ja sydän kirpoo kurkkuun!
Jo näkyy Saarijärveä, voi eroittaa jo Mannilan puolen, ja vihdoin kun on jo Lossinmäelle päästy, näkyy Matoranta. Nyt soi Pekun tiuku vilkkaammin kili kil kili kil…, ja loppuspurtti alkaa. Jo ollaan Mannilan männikössä, jo näkyy Koskelini, ja jo, jo, jo tuolta vilkkaa, eiköhän näkynyt, jo näkyy Koti! Niin, koti siellä Herajärven takana vastaan hymyilee, ja reki lentää eteenpäin. Pian kotiin! — Lopun te arvaatte!
X X X
Kas, sellainen oli kotimatka ennen ja sellaisena sen Erkki-veli muistaa noin kahdeltakymmeneltä eri matkalta. Ja myöntää täytyy, että sillä osasi olla oma viehätyksensä. Eikö niin?
— Mutta totuus ( ja lohdutus?) ehkä vaatii lisäämään, että vähän sitä pakkasi vilustumaan… Mutta sitä ei muisteta, eikä pelätä enään!
Kuvituspiirrokset: Erkki Warén 1907
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti