Mormor
Isoisäni Eliel Warénin muistokirjoitus Salon Joulussa 1921
[Amanda Ignatius 1841-1921]
Naamiaisissa, Tukholman oopperatalossa, jossa Anckarström ampui maaliskuun 16 pnä 1792 kuolettavan haavan kuningas Kustaa III:nteen, oli läsnä kuorossa laulajana muuan nuori mies nimeltä Bergman. Tämä mies muutti sitte Suomen puolelle ja tuli lukkariksi jossakin ruotsalaisessa pohjanmaan seurakunnassa, mennen myöskin naimisiin Suomessa. Hänen poikansa Johan Bergman, syntynyt 1808, tuli papiksi alkaen virkauransa rovasti Jungin apulaisena Ahvenanmaalla. Siellä kävi niin kuin käymän piti, hän rakastui rovastin kauniiseen tyttäreen ja nai hänet. Sieltä hän siirtyi nuoren vaimonsa kanssa papiksi Replotiin. Pienellä palkalla, vähän rikkautta, vaan paljon rakkautta. Kun sitte herännäisyys voimakkaana liikkeenä 1840 luvulla valtasi nuorten mieliä taivuttaen heitä pietismin intomieliseen vaan samalla ahdasmieliseen ja ankaraan elämänkatsomukseen, ei Bergman, ollen jo kypsä mies, voinut omaksua tätä suuntaa itselleen ja joutui sentähden pietistien vihan ja vainon alaiseksi. Kun hän sitte kerran kirkossa alttarilla kieltäytyi antamasta Herran ehtoollista muutamalle loukkaavalla tavalla pukemattomalle henkilölle, tehtiin tästä kanne häntä vastaan ja hänet pidätettiin virantoimituksesta ja siis palkastakin. Tämä ei ollut tervetullutta nuorelle perheelle jossa jo oli ehtinyt syntyä useampia elämän- ja ruokahaluisia lapsia, mormorkin niiden joukossa ollen neljäs lapsista.
Waan nyt näyttäytyi nuoren rouvan kunto täydessä loistossaan. Hän teki työtä ja järjesti asiat niin erinomaisesti, että lapset kuitenkin olivat ehjissä ja siistissä vaatteissa ja koti samoin siisti ja puhdas, niin että vieraatkin ihmettelivät millä taikavoimalla kotia ylläpidettiin.Virkaa toimittamaan määrätty pappi oli kuitenkin juopporenttu, jonka tähden esimiehet ymmärsivät että oli suorastaan skandaali pidättää kaikin puolin rehti mies virasta ja antaa rentun hoitaa virkaa. He antoivat sen tähden viittauksia Bergmanille että jos hän pyytäisi armotietä virkaansa takaisin niin saisi hän sen.Tähän ei B. kuitenkaan taipunut sanoen, että kun hän ei ollut mitään rikkonut, niin ei hän ruvennut armoakaan pyytämään. Vihdoin kuitenkin keksi tuomiokapituli jonkun välitysmuodon ja Bergman määrättiin jälleen virkaansa hoitamaan.
Replotista siirtyi B. sitte kappalaiseksi Närpiöön (Närpes) jossa vanhemmat olivat kuolemaansa asti. Lapsista oli kasvanut kukoistavia iloisia neitosia ja nuoria miehiä. Kodissa oli vallinnut kristillinen, mutta valoisa ja iloinen elämänkatsomus, ja sen mukaisia olivat nuoretkin, täynnä elämänhalua ja — iloa ja leikillistä mieltä, täytyy sanoa , tosi ruotsalaista mielensävyä. x) Laulua ja soittoa harjoitettiin myös ahkerasti kodissa. Sillä laulun lahjat olivat käyneet perintönä. Kitaran säestyksellä lauloi mormor usein iloksi vanhemmilleen kauniilla ja voimakkaalla sopraanollaan.
Oli luonnollista että semmoiset neitoset vetivät puoleensa, ja näinpä varaton, mutta lupaava ylioppilas K.F. Ignatius rakastui Amanda Bergmaniin tämän ollessa 15-vuotias ja voitti hänet omakseen , ja niin tuli Amanda Bergman perheenemännäksi ja äidiksi Helsinkiin ja vähitellen mormoriksi ja vieläpä lasten lasten lasten isoäidiksi.
Alussa sai Ignatiuksenkin perhe taistella köyhyyttä ja puutetta vastaan, vaan he selviytyivät loistavasti, sillä mormor oli perunut äitinsä työkyvyn ja reippaan mielialan ja miehensä oli yhtä työkyvykäs kuin lahjakas. Tämän tähden nousi morfar arvossa ja oli lopulta yhteiskunnan korkeimmassa hallintovirastossa jäsenenä. Mitä hänellä siinä oli kestettävä taisteluna, niin oli niissä mormor hänelle uskollisena tukena ja apuna. Suuremman palkan mukana väistyivät luonnollisesti taloudelliset huolet.
Mitä mormor oli äitinä ja isoäitinä, se on vielä kaikilla lapsilla ja lastenlapsilla tuoreessa ja rakkaassa muistossa. Kaikkien omiensa edistystä seurasi hän tarkimmalla huolella ja osanotolla. Heidän ilonsa oli hänenkin ilonsa ja heidän surunsa hänen surujaan. Hänen suurin ilonsa oli saada varsinkin merkkipäivinä koko sukunsa luokseen, ja koetti hän silloi vanhanaikaisella pohjalaisella vierasvaraisuudella kestitä vieraitansa. Hänen vuosiensa mitta tuli lopulta täydeksi, hän halusi päästä pois. Ja loppuikin rauhallisesti viime marraskuun 29. päivänä. Hänen loppuansa ei sovi surra katkeruudella, vaan muistella kiitollisuudella hänen rakastavaista ja rikasta elämäntyötänsä.
isä
x) äidin lisäykset
 |
| Salon kodin sali 1926 Elina Warenin muistotilaisuuteen järjestettynä. Seinällä kaksi Matti Warénin maalausta: – Eliel ja Elina Warén, Amanda Ignatius , – Adolfina Warén |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti