Elina Warén
Kaikille täällä Salon salissa kokoontuneille, niin vanhoille kuin nuorille, suurille kuin pienille! Kas miten joulukynttilät loimuavat, kuusi hopealle kimaltelee, ja jouluenkelimme suloiset kasvot hymyilevät vastaamme — aivan kuten ennenkin kauniilla Koivumäellämme. Hän, tuo hymyilevä enkelimme sanoo näin: ”Katso miten hauskalta tuo perhe näyttää tässä suuressa salissa, isä, äiti ja kaikki lapset, tutut mulle ennestään. Vaan ken tuo lempeä, herttainen hopeahapsinen vanhus, joka antaa koko perheelle ikäänkuin joulurauhan ja jonka pelkkä katsanto lämmin on kuin auringon. — Niin ken hän ompi, tuo armahainen?” ”Hän kallis Mummimme ompi vainen! Hän on pakkasesta huolimatta matkustanut lastensa ja lastenlastensa luoksi, jotta kolme polvea yhtaikaa yhdessä saisi viettää kallista joulujuhlaa, ja että lapsenlapsetkin voisivat kerran isoiksi tultuaan kertoa lapsilleen kuinka ensimmäistä Joulua Salossa viettivät entiset Koivumäkeläiset rakkaan Mumminsa ja Lyyti-tädin seurassa.”
”Niin, Lyyti-täti, kuka hän on?” kysyy enkeli. ”No etkö häntä tunne, tuo vilkas, iloinen, hyvä ja ystävällinen täti-kultamme, joka rakastaa meitä lapsia kuin olisimme hänen omansa, ja joka varmaankin uhraisi kaikkensa meidän hyväksemme jos niin vaaditaan.” ”Vai sellainen hän onkin, siis tuhannen tervetullut meidän joukkoomme”, sanoo enkelimme. ”Soisinpa että sekä Mummi että Lyyti-täti tulisivat joka joulu vastakin tähän seuraan, sillä te ihan kaunistatte jouluamme. —Ja herra Ericus Medikofilus, sinua katson ylpeydellä”, sanoo enkeli, ”kun ajattelen miten pienestä olen sinun askeleitasi kuusen ympärillä seurannut. Onnea vaan eteenpäin, — ja aina pää pystyssä, katse kirkkaana, omatunto puhtaana! Suokoon Herra niin. — Ja Mattiseni — astu lähemmäksi, jotta saan sinua oikein tarkastaa. Hiukan kalpeampi — mutta sama Matti sittenkin kuin ennen. Mikä ilo ja riemu, että olet joukossamme näinkin reippaana, niin kovan pitkän sairauden jälkeen. Niin, Herra on hyvä ja armias, Sä holhoot, autat lapsias. —Viuluniekka, tänne heti, älä ujostele lainkaan. Edisty yhä vaan samassa ”tempossa” koulussa ja kotona, niin kyllä hyvä tulee J:n avulla Harry-pojastamme. Paavo, pikku peukaloinen, et oo paljon kasvanut; olet yhteiskoululainen, tiedoiss’ toki varttunut? Ahkerasti läksyjäsi lue Paavo poikani, — auta joskus äitiäsi, kasva kelpo mieheksi! — Kaisu kulta, äidin tyttö. Sua tahdon suudella. Toivo muru, muisku heti! — Etkö jouda kuunnella? Äidin pienokaiset ootte, isän sydänkäpyset. Vanhemmille ilon tuotte, täyttäkäätte toivehet! — Ja vihdoin ”sokeria pohjassa”: Isä, isä kulta, kaikkein kallein isämme! Iloista joulua sinulle perheen päälle, kodin ylläpitäjälle, lastesi hellälle holhoojalle! Pitkän matkan jälkeen tervetuloa kotiin!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti