Warénin perheen ensimmäisen joululehden kansikuvan piirsi esikoinen, ylioppilas Erkki Warén v. 1906. Vietettiin viimeistä joulua Saarijärvellä, Koivumäen kodissa, sillä isoisäni Eliel Warén oli juuri saanut nimityksen Salon piirilääkäriksi. Joululehdestä tuli pitkä perinne, "Salon Joulun" viimeinen numero toimitettiin 1921.
Ensimmäisen numeron ensimmäisen artikkelin on allekirjoittanut "Toimitus". Kaunis käsiala paljastaa tekijän isoäidikseni, Elina Waréniksi.
Joulu tullut, kellot soivat, lapset riemuitsevat! Kirkkaasti valaistussa salissa loistaa joulukuusi kynttilöineen, makeisineen, koristuksineen, – ja ylimmässä oksassa hymyilee jouluenkeli. Kaksitoista joulua olet sinä tässä samassa salissa hymyillyt meille, sinä vaalea, lempeä jouluenkelimme. Kaksitoista onnellista joulua on tässä samassa salissa jo vietetty , kaksitoista joulua tanssittu piirissä kuusen ympärillä vanhan tutun säveleen mukaan.
Aluksi ei ollut meitä näin monta. Olipahan vaan isä nuorin poika sylissä, pieni keltakutrinen Harrymme ja sitten Matti ja Erkki jotka pyörivät kuusen ympärillä – sittemmin oli 4 poikaa, olihan Paavo palleroisen vuoro olla isän sylissä – sitten tuli tyttö pieni hentonen kolmevuotias Kaisu pellavapää joukkoomme – ja vihdoin Toivo, isän ilo, äidin sydänkäpy ja kaikkien kullanmuru... Ja nyt hänkin jo viettää neljännen joulunsa Koivumäellämme ja ylinnä iloitsee joukossamme. Ja onhan nyt ilon aihettakin. Erkki, nuori ylioppilaamme on kunnialla suorittanut Yliopistossa ensimmäiset tutkintonsa, samoin Erkin paras ystävä, kaikkien perheenjäsenten favoriitti Hjalmar, joka hänkin on tahtonut nähdä miten joulua oikein maan sydämessä vietetään.
Onpa lyseolaisemme Matti ja Harry ilahuttaneet vanhempiansa kauniilla todistuksilla – ja olemmehan kaikki terveitä, kaikki koolla kuusen ympärillä – paitsi äiti – missä hän?
No pianon ääressä, kuinkas muuten – siellähän hän joka jouluaatto on istunut ja soittanut ensin joulupolskan – sitte kauniin jouluvirren, johon kaikki perheen jäsenet laulaen yhtyvät. – Tuskin kajahtaa joulupolskan ensi säveleet ennenkuin lapsiparvi töyttää avoimesta ovesta sisään saliin, ja ihana kuusi enkelineen paljastuu onnellisten kirkkaitten lasten silmien edessä!
Oi sinä hymyilevä jouluenkelimme! Miten onnellisina olemme saaneet sinua tervehtää näin jouluaattona, niin kauvas taaksepäin kuin lapsenmuistimme ulottuu. Jos vaan voisit puhua, niin voisit kertoa meille jok'ainoasta jouluaatosta täällä Koivumäellä. Vaan tarvinnetkohan edes voida kertoa! Muistammehan jo itsekin kalliin jouluaaton, mitenkä sitä vietetään Koivumäellä. – Jouluvirren veisattuamme, lukee isä kulta joulusaarnan setä Topeliuksen Evankeliumista lapsille. Sitten luetaan rakkaitten omaistemme lähettämät joulutervehdykset – ja avataan Helsingin joulupukin lahjakoppaa.
Pelolla ja jännityksellä sitten odotetaan omaa joulupukkiamme, ja totuuden mukaan koetamme vastata hänen kysymyksiinsä: ovatko lapset olleet kilttejä? Ovatko lapset syöneet puuroa? Onhan tuo hiukan vaikeaa tunnustaa että "toisinaan on oltu lollijakin – toisinaan on puuro jäänyt tykönään syömättä" – vaan totuutta täytyy aina puhua sillä ei mikään ole niin hirveätä kuin valhe lapsen suusta. – Niin , paljon onnea on todellakin tullut osaksemme täällä Koivumäellä, ettemme osaa kyllin kiittää rakasta Isäämme taivaassa kaikesta siitä ansaitsemattomasta hyvyydestään meitä Hänen lapsiaan kohtaan.
Kiitos Isä rakas, kaikista näistä iloisista muistoista, jotka nyt heräävät sydämissämme joulukuustamme katsellessamme ja kiitos että isällinen kätesi on suojellut meitä kaikkia tähän päivään asti! Kiitos siitä että olet antanut meille näin hyvän onnellisen kodin, niin päivänpaisteisen ja ihanan. Suo meille yhä eteenkin päin siunauksesi, ja siunaa tämän kodin lapset että heistä tulisi isänsä kaltaiset tunnolliset ahkerat työntekijät, ja että he aina, minne sitte joutunevatkaan maailmassa, voisivat kalliina ja pyhänä säilyttää muiston joulujuhlista lapsuutensa kodissa. Iloista siunattua Joulujuhlaa teille ja meille kaikille!
Toimitus
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti