Nuket esiintyvät

Nukkekammarissa on vallinnut hiljaiselo edellisen postaukseni jälkeen. Silloin tällöin nuket ovat verrytelleet ja vaihtaneet paikkaa. Kunnes viime joulukuussa alkoi tapahtua. Nukkehuoneeseen pystytettiin valokuvaamo, ja nuket saivat poseerata kuvakertomusta varten. Kuvakertomusta julkaisin Facebookissa.

Nuket seikkailevat ammoisissa maisemissa ja huoneissa ja kulkevat esikuviensa jalanjäljissä. Pikku-Toini istuu matka-arkun päällä matkalla tuntemattomaan, pikku-Kaarin huomaa tyrmistyneenä äidin lähteneen. Vastasyntynyt Pirkko itkee vaunuissaan. Aikuisuuden kynnyksellä kuusi sisarta ja kadonnut äiti  kohtaavat, ja nukkemaailmassa vallitsee harmonia.

Sukutarinan edetessä huomasin, että siitä puuttuu tärkeitä henkilöitä. Onneksi en ollut hävittänyt materiaalilaatikkoa eikä taitokaan ollut ruostunut.  Aloin rakentaa uusia nukkeja. Ensin halusi syntyä ukkini Edvard, ja hänen jälkeensä mummini vanhemmat Paavo ja Hilda.

Huomasin pandemian takia siirretyn näyttelyaikani Merikeskus Vellamossa lähestyvän. Tässähän minulla oli valmis aihe! Ryhdyin irroittelemaan kehyksistä lintukuvia ja korvasin ne nukkekuvilla. Rakensin nukkeasetelmia ja nukeille rekvisiittaa. Viime hetkillä sain mukaan Uunon, mummini toisen puolison.

Toukokuun lopulla on näyttely pystytetty Merikeskus Vellamon Ruumaan Kotkassa, missä se on nähtävissä 24.6.21 asti.

Mitähän seuraavaksi? Nukkeja lienee tarpeeksi, muuten tarvitsemme lisähuoneen...  Maalaustelineelle jäi joulukuussa keskeneräinen lintukuva.

Puutarhavierailu Mussalossa

Nukkeni kertoivat tarinansa Kotiliedelle, ja toimittaja Paula Ritanen-Närhi kirjoitti siitä hyvän  artikkelin. Kaiju ja Toini tässä tutustuvat lehteen  ja muistelevat hauskaa päivää, jolloin koko sisarusparvi sekä Sigrid-äiti seurustelivat vieraittensa kanssa aurinkoisena päivänä Mussalon puutarhassa. Myös valokuvista he ovat kovasti mielissään ja lähettävät terveisensä valokuvaaja Sampo Korhoselle.

Tässä blogissa nuket kertovat silloin tällöin menneistä ajoista, joiden kuvaksi heidät olen luonut. Toini kuvaa äitiäni 18-vuotiaana. Hän on pukeutunut itse ompelemaansa asuun, josta hän on syystäkin ylpeä. — Leningistä kerron täällä. Isosisko Kaiju on myöskin 18-vuotias (oikeasti hän on kaksi vuotta Toinia vanhempi) , kuten kaikki nukkesisarukset ja vieläpä Sigrid-äiti! Kaiju on pukeutunut valkoiseen kesäleninkiin, mikä näyttää olleen muotia vielä 1920-luvun alussa perhevalokuvista päätellen.

Tarina löytyy Kotilieden numerosta 12/2016.

Äidit ja tyttäret

Vuonna 2006, jolloin äitini täytti sata vuotta, aloin kirjoittaa päiväkirjaa yhteisistä hetkistämme ja hänen muisteluistaan. Katsoimme yhdessä vanhoja valokuvia, ja hänen tarinansa saivat kuvat  heräämään eloon. Muutamia kertomuksia olen tässäkin blogissa tullut julkaisseeksi. Nyt olen kevään urakkana tallettanut katoavat tekstit ja kuvat  kirjan muotoon. 

Kirjan kertojina vuorottelevat äitini ja mummini. Kannessa on käsialanäyte Sirkka Sinervän omista muistelmista.

Vanhat pienet valokuvat ovat hämmästyttävän tarkkoja. Niitä tarkasteltiin varmaankin suurennuslasilla, niin olen kuullut.  Skannaaminen isolla resoluutiolla tekee ihmeitä. Kuvat paljastavat salaisuuksiaan.

Kuvitin myös omin piirustuksin tarinan käänteitä. Tavoittelin silhueteissa viime vuosisadan alun tunnelmaa.

Ifolor on verraton palvelu tällaiseenkin tarkoitukseen. Kirjan jakaminen halukkaille on vaivatonta. Palkkioksi riittää ilo siitä, että on saanut jotakin arvokasta talteen.