Nukke alkaa yhä enemmän näyttää minulta, nyt kun sillä silmällä katselen. Miksipä ei? Nukkehuoneessani asustavat jo kahdeksantoistavuotias Sigrid-mummini vuosisadan vaihteesta sekä äitini ja tätini 20-luvulta. He saavat uusia vaatteita samalla kun yritän kurkistaa heidän elämäänsä. Uusin nukkeni saa nyt luvan esittää minua itseäni.
Tämä tyttö, Marjatta siis, täytti Helsingissä 18 vuotta vuonna 1960. Mikä hän oli, lapsi vai aikuinen? Ei hän vielä arvannut, että James Dean oli elokuvillaan sysännyt liikkeelle uuden nuorisokulttuurin, ja Beatlesit olivat matkalla kohti julkisuutta. Ilmiöt saavuttivat tietoisuuden hitaasti, sillä televisio ei vielä kuulunut joka kodin varustukseen. Jotkut luokkatoverit kävivät lauantaisin joraamassa tai elokuvissa, toiset kävivät seurakuntanuorissa ja varjeltuivat moisilta kiusauksilta. Bullankulmalla, seurakuntanuorten kokoontumispaikassa sain nimekseni Mata, ja se saakin olla nukkeni nimi.
Mata oli nyt abiturientti. Luokkatoveri Anja oli läheisin uskottu, ja välitunnilla tytöt usein viihtyivät kahdenkesken. Ankarin hurskaus oli jo hellittänyt, kokeiltiin jopa huulipunan käyttöä. Ystävykset alkoivat olla liian vanhoja rippikouluikäisten seurakuntanuorten joukkoon.
 |
| VIIIA-luokan ruokavälitunti Töölön Yhteilyseossa Helsingissä 1960
Mitenkä pukisin nukkeni? Jotkut vaatteeni muistan ja näen niitä myös kuva-albumeissani. Miten asiallisen aikuisilta näytämmekään! Pojat olivat herrasmiehiä, borsa ja pikkutakki kaikilla. Tytöillä siisti hame, sirot, naiselliset kengät, paitapusero, villatakki. Tukka permanentattu tai poninhännällä. Farkut löytyivät jo vaatekaapista, mutta niitä ei tosiaankaan käytetty koulussa, ei edes voimistelutunnilla. Jumppasalin pukuhuoneessa vaihtuivat somat vyötäröliivit sukkanauhoineen siniseen löysään voimistelupukuun. Tam-tam- tadam-tam, kutsui tamburiini.
|
Olin jo perheenäiti sukkahousujen ja minihameiden tullessa. Siitä ei 18-vuotias Mata vielä osannut edes unelmoida. Oikeastaan häntä eivät vaatteet kovin kiinnostaneet. Isän kuoltua äiti oli tiukoilla kouluttaessaan kuopustaan. Vaatteet olivat kalliita. Ensimmäisen tilin kesätöissä 14-vuotiaana hän oli käyttänyt uuteen leninkiin. Oli kyllä ajatellut lintukiikarin hankkimista.
Kotosalla Mata piirsi ja maalasi, soitti kitaraa ja unelmoi meren saaresta, missä kesällä oli istunut kallion kolossa kiikaroimassa lintuja. Parhaiten hän viihtyi punaisessa neulejumpperissa, sillä siihen oli tarttunut meren tuoksu. Mata-nukke saikin ensimmäiseksi asukseen tuon jumpperin ja siistin hameen. Koulutehtävät tuli hoidettua ilman suurempaa intohimoa. Kiehtovimmat aineet olivat äidinkieli ja kuvaamataito.
 |
| Kevään 1961 uudet ylioppilaat kokoontuvat Helsingin Kauppatorilla marssiakseen Sankarihaudoille. Mata ja Anja. |
Kevään ylioppilaskirjoituksissa Tylyn suuressa salissa kahdeksantoistavuotiaan sydämen sai sykkimään tummasilmäisen mielitietyn läheisyys. Selvittiinhän kirjoituksista kohtuullisesti. Matan äiti iloitsi ensimmäisestä kävelypuvusta, jonka sai hankituksi tyttärelleen lakkiaisiin. Ja iltapukukin teetettiin! Ystävältä äiti sai lahjaksi tarpeettomaksi käyneen silkkileningin. Luotto-ompelija leikkasi sen kankaanpaloiksi, käänsi nurjan puolen oikeaksi ja valmisti uudenveroisen juhlavaatteen. Leninki oli tummansininen, tulppaanimallinen. Huumaavan onnellisen päivän päätteeksi leijaili Mata rakkaan lakkipään käsivarsilla Kalastajatorpan parketilla.
Syksyllä Mata osti ensimmäisen Marimekkonsa, pörrötti tukkansa ja liittyi pitkään jonoon Ateneumin portille. Ihmeekseen hän pääsi ensi yrittämällä opiskelemaan kuvataidetta. Poikaystävä pukeutui armeijan harmaisiin.
 |
| Piirustus kirjeestä Anjalle 1961 |
 |
| Tulevia kuvaamataidonopettajia ja taiteilijoita Ateneumin kuvanveistoluokassa syksyllä 1961. Keskellä Mata uudessa Marimekossaan. |
Mata-nuken tarina ei yletä tämän pitemmälle, sillä elokuussa kertoja täytti yhdeksäntoista vuotta. Onneksi 18-vuotias ei saattanut aavistaa, miten suuria ja peruuttamattomia elämänvalintoja hän parhaillaan oli tekemässä.
Nuken valmistamisesta kerron Varamussalon blogissa: Mata, 60-luvun tyttö
Nuken valmistamisesta kerron Varamussalon blogissa: Mata, 60-luvun tyttö
