Lyhyt, kaunis satu mummini vanhemmista

Hilda ja Paavo Ryynänen

Vakavana odottaa nuoripari valokuvaamossa negatiivikuvan valottumista  kameran lasilevylle. Onko kyseessä kihlajaiset vai häät, sitä en saata tietää.  Enkä sitä miten supisuomalainen Paavo onnistui taivuttelemaan Hildan äidin liitolle suopeaksi? Äiti, Erika Klinga,  oli ruotsalaista Fahlströmin sukua ja oli vannottanut tytärtään ettei tämä vain naisi ketään suomenkielistä maalaistolvanaa. Mutta arvatenkin Paavon luontainen viehätysvoima tehosi tulevaan anoppiin, sillä häät pidettiin kun  Hilda oli tuskin 18-vuotias. 

Esikoinen, minun mummini Sigrid, syntyi pian, ja sen jälkeen ilmaantui perheeseen pienokaisia toinen toisensa jälkeen. Lapsia syntyi kaiken kaikkiaan kymmenen (joista kaksi kuoli vauvana). Noin tiukalle tuskin  enää  milloinkaan solmittiin Hildan korsetin nyörejä.

Sirkka Sinervä (entinen Sigrid )  muistelee lämmöllä vanhempiaan. Paavo oli kauppias ammatiltaan. Perhe muutti Pietarista Suomeen, kun Sigrid vielä kävi koulua. Hän asui tätinsä luona koulunkäynnin viimeiset vuodet. Kesälomat kotona  olivat onnellista aikaa. 

—Asuimme siis maalla Suomenlahden rannalla Kuokkalan pitäjässä. Suolaiset aallot virkistivät ja kuuma hiekka oli parantavaa. Ihana oli loikoilla auringon paisteessa ja tervehtyä. Nämä kesäiset päivät ovat lapsuuteni ihanimmat muistot. Viihdyimme kaikki niin hyvin koko sisarusparvi yhdessä onnellisessa pesässämme.

Äiti ja isä olivat hyviä, kristillisiä, rauhaa ja yksinäisyyttä rakastavia ihmisiä. Heille riitti perheen piiri. Kirjallisuutta ja musiikkia aina harrastettiin vapaahetkinä. Isäni itse laittoi kanteleita ja niitä soitteli. Hän maalaili mielellään. Äitini taas harrasti kirjallisuutta. Minäkin sain usein lukea ääneen ruotsia äidilleni, mikä oli erittäin hyvä. Opin ruotsia helposti myöhemmin.

(Lapsena ihmettelin, miksi äitini muisti monia ruotsinkielisiä riimejä. Ne tulivatkin kaukaa!) 

—Aina ennen nukkumaanmenoa luki ja rukoili isä iltarukoukset. Niin nukuimme rauhallisesti, vahvasti uskoen ettei kukaan voisi meitä häiritä, sillä isä oli lukinnut kaikki ovet sellaisella avaimella, jota ei kukaan pystynyt avaamaan, nimittäin tekemällä ristinmerkin.

Sigrid solmi jo 16-vuotiaana tytönhupakkona  avioliiton teologian ylioppilas Edvard Pietikäisen kanssa, vanhempien luottavaisella suostumuksella. Syntyi Karin Teresa, syntyi Toini Tellervo (minun äitini). Sitten kohtasi perhettä ankara isku. 19-vuotias Sigrid joutui äkkiarvaamatta suurperheen äidiksi. Hilda-äiti kuoli lapsivuodekuumeeseen kymmenennen lapsen syntyessä. Paavo sairastui ja  kuoli niin pian, ettei hautajaisten välillä ollut kuin viikko.

—En osannut ollenkaan ymmärtää ensin ettei heitä enää olisi olemassa. Heidän elämänsä lyhyt onnellinen satu oli siis lopussa. Isäni sanoi: "Koska minun maallinen tähteni on sammunut, en minäkään voi elää. Me lähdemme yhdessä tuntemattomaan maahan, äiti odottaa minua."Ja niin se kävikin. He lähtivät yhdessä ja lapset jäivät tänne kuin linnunpoikaset yksin, minä vanhin ja Astrid nuorin.

Sirkan muistelmissa näyttäytyy nuoresta pitäen tarmokas virkanainen, ei kotiäiti. Synnyttäminen keskeytti vain tuokioksi työt. Kotiapulainen oli aarre. Nyt hänestä oli paljon apua suurperheen hoidossa.

—Yöt hoitelin lapset, päivät toimessa ja illoin kotihuolet. Syvä suru vanhempieni menettämisestä ja huoli sisaruksieni huolenpidosta rasittivat hermostoani tavattomasti.

Vähitellen järjestyi sisaruksille kodit tai kasvatusvanhemmat, ja elämä löysi uomansa. Kolmas lapsi ilmoitteli tulostaan Pietikäisen perheessä. Mutta Sigrid odotti elämältä jotakin aivan muuta.