Salon Joulu 1907

 

Salon Joulu, kansikuva Erkki Warén 1907
["Salon Joulu", Warénin perheen yksityinen joululehti 1907-1921. ]

Warénin perhe on muuttanut Saarijärveltä Saloon, missä isoisäni Eliel Warén oli vastaanottanut piirilääkärin viran. Ensin asutaan vuokralla. (Oma talo valmistuu 1912.)

Mitähän muuta tapahtui v.1907?

Tammikuussa – Helsingin Rautatientorilla järjestettiin mielenosoitus Laukon kartanon mailta häädettyjen torpparien puolesta.  

Maaliskuussa – Ensimmäiset eduskuntavaalit alkoivat Suomessa.

Toukokuussa- "Salaviinanpolttajat", ensimmäinen fiktiivinen elokuva Suomessa, ohjannut Louis Sparre. 

Syyskuussa – Säveltäjä Jean Sibelius johti kolmannen sinfoniansa ensiesityksen Helsingissä.

Lokakuussa – Eduskunta hyväksyi kieltolain. Keisari Nikolai II ei kuitenkaan vahvistanut sitä.

Joulukuussa – Suomen Olympiakomitea perustettiin.

Uusi Suometar 1907 

Joululehti saa nyt nimekseen Salon Joulu. Kuvituksesta vastaa esikoinen Erkki Warén. Tuleva taidemaalari , 16-vuotias  Matti oli vakavasti sairaana, hän oli viettänyt  liki vuoden sänkypotilaana ja joutui viettämään toisenkin toipilaana. Tuona aikana vahvistui päätös lähteä opiskelemaan taidemaalariksi.

Saarijärven  jälkeen Salo ei näyttäytynyt perheelle kovin houkuttelevana. ”Paratiisin yrttitarhasta erämaan hiekkaan”, muistelee Elina Warén vuosien jälkeen. Hän ei kuitenkaan jäänyt pitkään suremaan. Hän oli kiinnostunut paikkakunnasta ja ihmisistä. Jo ensimmäisenä vuotena hän tuli valituksi paikallisen naisliiton puheenjohtajaksi  ja siitä eteenpäin oli organisoimassa monenlaista toimintaa.

Perheen joululehti on sisällöltään runsas. Joulusta on tehty yhtä lumoava tapahtuma kuin Saarijärven Koivumäelläkin. Kaipaus tietenkin kuultaa rivien läpi, kun Elina kirjoittaa:

Kaikille täällä Salon salissa kokoontuneille, niin vanhoille kuin nuorille, suurille kuin pienille! Kas miten joulukynttilät loimuavat, kuusi hopealle kimaltelee, ja jouluenkelimme suloiset kasvot hymyilevät vastaamme — aivan kuten ennenkin kauniilla Koivumäellämme. – – – 

—Ja herra Ericus Medikofilus, sinua katson ylpeydellä”, sanoo enkeli, ”kun ajattelen miten pienestä olen sinun askeleitasi kuusen ympärillä seurannut. Onnea vaan eteenpäin, — ja aina pää pystyssä, katse kirkkaana, omatunto puhtaana! Suokoon Herra niin. — Ja Mattiseni — astu lähemmäksi, jotta saan sinua oikein tarkastaa. Hiukan kalpeampi   — mutta sama Matti sittenkin kuin ennen. Mikä ilo ja riemu, että olet joukossamme näinkin reippaana, niin kovan pitkän sairauden jälkeen. Niin, Herra on hyvä ja armias, Sä holhoot, autat lapsias. —Viuluniekka, tänne  heti, älä ujostele lainkaan. Edisty yhä vaan samassa ”tempossa” koulussa ja kotona, niin kyllä hyvä tulee J:n avulla Harry-pojastamme. 

Paavo, pikku peukaloinen, 

et oo paljon kasvanut; 

olet yhteiskoululainen, 

tiedoiss’ toki varttunut? 

Ahkerasti läksyjäsi 

lue Paavo poikani, 

— auta joskus äitiäsi, kasva kelpo mieheksi!

 — Kaisu kulta, äidin tyttö. 

Sua tahdon suudella. 

Toivo muru, muisku heti! 

— Etkö jouda kuunnella? 

Äidin pienokaiset ootte, 

isän sydänkäpyset. 

Vanhemmille ilon tuotte, 

täyttäkäätte toivehet! 

Erkin kynä on ollut ahkerasti käytössä tämän joululehden parissa. Piirustuksia, runoa, kertomuksia. Koivumäen aikoja muistellaan tarinassa >  Kotimatka ennen 

– – – Sitten tuo Heikki hirmuisen turkkikasan asemahuoneeseen. Ja pukeutuminen alkaa. Erkki hautautuu isän suureen turkkiin nenää myöten ja upottaa jalkansa suuriin huopasaappaisiin. Matti sidotaan pienempään turkkiin ja Harry äidin… ja sitten liinoja ja vöitä ympärille, niin että pojat ovat jäykkiä kuin kangastukit. Veikko on tullut viis kertaa lihavammaksi jouduttuaan isänsä turkkiin. Olipa poikia nyt lysti katsella.

Sitte ruvettiin rekeen pakkaamaan. Veikko ja Erkki Mansikkaniemen hevoseen, Matti ja Harry Pokun rekeen. Ei voinut juuri kieltä liikauttaa, niin oli ahdasta. 

Tarina > Isän, Erkin ja Harryn ensimmäisestä krapuretkestä kirvoitti varmaankin naurua, kun se luettiin ääneen perheen joulunvietossa. Näin se alkaa:

”Nyt loppuivat sairaat”, sanoi isä eräänä päivänä v.1907 kesällä. ”Sepä hyvä!” sanoi Erkki. ”Mennäänpä kravustamaan”, sanoi isä. ”Kyllä!” huusi Harry. ”Kyllä tällä tuulella krapuja saa”, sanoi isä. ”Mutta on niin kylmä”, sanoi Erkki. ”Kyllä krapuja kylmällä saa”, sanoi isä. ”Mutta Rullan jalka on kipeä”, väitti Erkki. ”Ajetaan hiljaa”, sanoi isä. — Ja me ruvettiin kiskomaan saappaita jalkoihin. ”Te ette tiedä kuinka hauskaa on kravustaa”, sanoi isä. ”Juu”, sanoi Harry. ”Hm”, sanoi Erkki. — Ja me ruvettiin keräämään kraputarvikkeita. — ”On se varmaan lystiä”, sanoi Harry. ”On”, sanoi isä.  ”Jaa”, sanoi Erkki. Ja isä pani kravunsyötit käsilaukkuun. ”Tässä on nyt kravunsyötit”, sanoi isä.  ”Jaha”,  sanoi Erkki, ”kyllä”, sanoi Harry, ja isä pani eväslaukun tampuurin hyllylle. ”Siinä se nyt on  krapukoppa”, sanoi isä. ”Joo”, sanoivat Erkki ja Harry. — Ja sitten otettiin nyörejä, pohjahaaveja, pistinhaaveja ja voileipiä.– – –

[Muita lähteitä: Wikipedia, "Salolaisia toimen naisia", Uusi Suometar (digi.kansalliskirjasto.fi)]

Salon Joulu 1920

Kansikuva Matti Warén 1920 © Kuvasto 2021
["Salon Joulu", Warénin perheen yksityinen joululehti 1907-1921.]

1920- luku on saanut erityisen leiman jälkipolvien silmissä. Se näyttäytyy kirjoissa ja elokuvissa  kepeänä, iloisena kautena, modernin elämän alkusoittona.  Huomiota  saavat naisten lyhyet hiukset ja hameenhelmat, jazz, art deco, elokuva,  autot, lentokoneet, säätyrajojen löystyminen. Äskeiset sodan kauhut olivat kaikilla tuoreessa muistissa. Ilo rauhasta siivitti  heittäytymään elämään täysillä. – Tuskin aikalaiset hahmottivat aikakautta jälkipolvien tavoin. Tavalliseen arkeen muutokset hiipivät vähitellen.

Joululehtiperinne  vuonna 1920 Warénien (isovanhempieni) kodissa on vielä voimissaan, vaikka yhä useampi kirjoitus on postitse toimitettu poislentäneiden lasten uusista kodeista. Kotona on enää  Toivo, joka valmistautuu ylioppilastutkintoon.

Matti Warén kirjoittaa Oulunkylästä:

– Tunnen jo hyvin joulupöydän siellä kotona: Kasa postikorttia maljassa, valkosella liinalla, manteleita, pähkinöitä, rusinoita ja muuta syötävää. Ja tämä meidän joululehtemme välkkyy keskellä ja lupaa paljon hyvää, ja jokainen odottaa sitä. Se on salaperäinen aitta, johon sisältyy yhdessäoloa ja koko joulun olemus personifioituna. Eipä kumma , sillä onhan siihen jokainen perheenjäsen roponsa antanut, jotta sen sisällys olisi mahdollisimman monipuolinen, ja ettei kyniä puutu Warenin perheessä, sen arvaa kun tietää, että monasti on ehdotettu ”Salon Joulu” luettavaksi kahdessa erässä, kun yhdellä kerralla ei keritä. Mutta onko koskaan sitä lehteä jätetty kesken, en varmaan muista, vaan luulen, että ei ole maltettu olla kuulematta, mitä kullakin on sanomista.

Pitkästä kirjeestä löytyy myös  kuvaukset perheenjäsenten kirjoitustyyleistä.  Mielenkiinnolla luen maininnan Paavo-veljen kirjoittelusta:

– Perheen ensiluokan humoristi on Paavo, joka hallitsee murrejuttuja ja taiteen kuvailujen ym. kaiken elollisen kertomisen taidon sangen kiitettävästi. Jollei Paavon jutuille saa nauraa, jää koko lehti kalpeaksi pila- ja huvipuoleltaan, joka sillä on kuitenkin sangen tärkeänä osana. 

Elina Warén toivottaa:

Iloista joulua koko Salon kodille!

– Niin vaiherikas on vuosi ollut joka on kulunut siitä kuin viimeksi kokoonnuttiin joulukuusen ympärillä kaunista joulujuhlaa viettämään. Kotiamme on sairaus ja monet koetukset ahdistaneet ja sittenkin olemme nyt kaikki vielä elossa ja onnellisina yhdessä, joskin Matti Annineen on Oulunkylässä, Erkki perheineen Turussa. – – – 

Toivolle kultainen lyyry hohtaa keväisen päivän noustessa, jos Jumala suo — ja Paavo on monista ilmaretkistä ja kolauksista huolimatta vielä keskuudessamme. Ja ”luutnantin” tähdet koristavat pukuansa. Ja pikku Eero — joululahjamme kaunein, Salon kuusen kirkkain koristus, alkaa jo suomen kielen taitoaan näyttää ja viattomalla olemuksellaan tuo meille heijastuksen paremmasta maailmasta!

Joka joulukirjoituksessa  muistetaan myös palvelijat, jotka Elina W. aina lämmöllä sulkee perhepiiriin. Palvelusväki kuuluu vielä itsestään selvästi säätyläisten talonpitoon. 

— Niin ahkerasti ovat Aali ja Aina häärineet yöt päivät, jotta kodissa olisi kaikki joulukunnossa ja oikein täytyy täten kiittää heitä molempia, sillä äidin niin työhön kykenemättömänä ollessa ei olisi joulusta saatu paljon mitään ilman Aalin aherrusta, Ainan ainaista apua. Ja vielä näiden ystävällisyys ja hyvyys on enemmästä arvosta kuin kaikki muu. Joulurauhaa  teille toivoo joulupukki koko sydämestään. Mutta           

                                                – ken se kaiket päivät hyppii,

roskat korjaa, kukot nyppii,

lukot, kuparit ja veitset,

kaikki pellit,  padat,  peitset 

kiilottaapi, hankaapi, 

kunnes kirkkaaks kaikki saapi,   

se on kesä-Elli meillä, 

vasta ensi opin teillä, 

on hän talon askarissa, 

lapsentytön askelilla. 

Kiitos Elli tyttöselle  

onneks sulle elon tielle, 

tule hyväks, ahkeraksi, 

silloin tulet onnekkaaksi. 

 Oma muistini ulottuu juuri ja juuri 40-lukuun, jolloin kerrostaloasunnon pienessä palvelijanhuoneessa keittiön takana asui kotiapulainen. Hän hävisi pian muistoistani. Koulutyttönä sain oman kammarin siitä huoneesta. Perheenemännän työ oli varmaankin täysipäiväistä, vaikka ei äitini siitä numeroa tehnyt. Lapsuudessani ei osattu edes uneksia jääkaapista, pesukoneesta saati tiskikoneesta. Tiskivuoroja jaettiin sisarusten kesken, ja erityisesti jouluaaton tiskivuoro on jäänyt mieleen... Vasta sen jälkeen alkoi joulunvietto salissa. Nyt  voin nähdä, miten monet traditiot olivat Salon kodista peräisin.

Salon Joulu 1921

 

Kansi Matti Warén 1921 © Kuvasto 2021
["Salon Joulu", Warénin perheen yksityinen joululehti 1907-1921.]

Salon Joulun viimeinen numero (joka on tallella kokoelmassa) ilmestyi  100 vuotta sitten. Se kertoo ilosta ja surusta. Kaikille rakas mormor, Amanda Ignatius on kuollut. Uusi lapsenlapsi on syntynyt, Anneli Warén, jonka onnellinen isä ikuisti kansikuvaan. Elina Warénin   sairaus on käynyt vaikeaksi. 

"Lapsuus- ja nuoruusajan kirkkaissa muistoissa on äitinne tämän joulun rakkailleen valmistanut. Se on surussa voimia antanut ja kaipaukselleni lievitystä tuonut. Ei tule enään rakkaan mormorin joululähetykset lapsille ja lastenlapsille. Hänen lämmin kaikille omilleen ja koko kansalleen niin hellästi sykkivä sydämensä on ijäksi laannut lyömästä, ahkerat kätensä kylmenneet ja hänen huolensa meidän tähtemme ja rukoukset onneksemme päättyneet. Hänellä on nyt suuri ihana Joulurauha. Mutta me olemme paljon köyhemmät. Mailma paljon tyhjempi. Ja kuitenkin sai hän elää 80v. vanhaksi onnellisena koko elämäsä ajan — siunattuna, rakastettuna ja kaivattuna kuollessaan", kirjoittaa Elina Warén lehden esipuheessa.

"Raskas vuosi on rakkailla omillani ollut. Minunkin pitkä sairauteni kysyi teiltä kaikilta, vaan etenkin isältä äärettömiä voimia ja uhrautuvaa rakkautta. Teidän rakkautenne ja rukoukset omaisten lahjoittivat elämän minulle, joka jo vaelsin ”kuoleman varjon maassa”. Jumala tahtoo vielä kypsyttää minuakin ikuista elämää varten. Pyrkikäämme kaikki elämään tämän lyhyen elämän niin kauniisti ja rikkaasti kuin isänne vanhemmat ja äidin vanhemmat, niin silloin ei kuolema tule kauhistuttavana  riistäjänä, vaan kutsuna ihanana sinne,”miss ikuinen on joulu”."

Elinan joulurunon loppuosaan on helppo eläytyä, nyt kun itse ymmärtää kuuluvansa suvun vanhimpiin:

– – – 

On vanha polvi poissa suvustamme 

me, isä, äiti tässä sitä edustamme , 

niin outo tunne valtaa mieltä nyt 

kun yksin ”vanhoiks” meitä jättänyt 

on rakas mormor, vanhin suvussamme.

Hän siellä ylhääll, — mutta seurassamme 

henkensä liitää tänä iltana 

viettäissään Isän luona joulunsa.

On äidin lapsuuskodin huonekalut 

on jouluruuat — kaikki pienet tavat 

mi mormor meille aina teroitti 

ja kotijuhlain arvoo selitti.

Ja siksi seisoo kuusi kirkkaampana 

ja koristukset kaikki kauniimpana  

kun joulu tämä muistojuhla on 

lapsuuden muistoille se loistakoon!

Eliel Warénin muistokirjoitus Mormorista sisältää kiehtovaa sukuhistoriaa.

"Kodissa oli vallinnut kristillinen, mutta valoisa ja iloinen elämänkatsomus, ja sen mukaisia olivat nuoretkin, täynnä elämänhalua ja — iloa ja leikillistä mieltä, täytyy sanoa , tosi ruotsalaista mielensävyä.  Laulua ja soittoa harjoitettiin myös ahkerasti kodissa. Sillä laulun lahjat olivat käyneet perintönä. Kitaran säestyksellä lauloi mormor usein iloksi vanhemmilleen kauniilla ja voimakkaalla sopraanollaan. Oli luonnollista että semmoiset neitoset vetivät puoleensa, ja näinpä varaton, mutta lupaava ylioppilas K.F. Ignatius rakastui Amanda Bergmaniin tämän ollessa 15-vuotias ja voitti hänet omakseen , ja niin tuli Amanda Bergman perheenemännäksi ja äidiksi Helsinkiin ja vähitellen mormoriksi ja vieläpä lasten lasten lasten isoäidiksi."

Koko kirjoitus tässä: Mormor 

Mutta kuka oli se nuori kuorolainen, joka muutti ruotsista Pohjanmaalle lukkarinvirkaan? Ja jonka poika Johan Bergman oli Amandan isä? Jäljet päättyvät Tukholmaan.

Viimeinen Salon Joulu on tuhti lukupaketti. Vakavien kirjoitusten lisäksi hilpeät runot, sydämelliset kirjeet, filosofiset pohdinnat ja vauhdikkaat matkakertomukset ovat ääneen luettuna tuoneet perheelle iloista joulutunnelmaa.

Harvinainen valokuva perheen joulunvietosta on vuodelta 1923. Ilmeisesti silloinkin syntyi joululehti, jota kuitenkaan ei ole liitetty tähän kokoelmaan:

Eliel ja Elina Warén lastensa perheiden ympäröimänä 1923 
Oikeassa reunassa isäni Paavo Warén, vielä poikamiehenä.