Pikku-Erkki ja Iso-Erkki, Salon Joulu 1916

 

Katri Bergholm, Kuultua ja elettyä, Otava 1944
(Kuva n.1899)

Joulunvietto isovanhempieni perheessä oli täynnä riemukkaita perinteitä. Katri Bergholm (o.s. Ignatius), isoäitini pikkusisko, vie kirjassaan "Kuultua ja elettyä" suvun  perinteiden juurille. Joulu oli vuoden kohokohta, jota kaikki odottivat. Niin myös Warénin perheessä.

Elina Warén oli loistava juhlamenojen suunnittelija, ja myös varttuvat lapset osallistuivat parhaansa mukaan. Kerranpa sattui, että ilosta tuli iso itku! Joulujuhlasta Koivumäellä tuli Paavolle kauhukokemus, mitä ei kukaan ollut halunnut, eikä osannut odottaa.  Tuskin siitä kuitenkaan jäi elinikäistä traumaa, sillä vanhempien hellyys ja huolenpito lääkitsivät. Paavo Warénista tuli peloton lentäjä, jonka seikkailut olivat huimaavia lentämisen pioneeriaikoina. Minulle hän oli lempeä ja ymmärtäväinen isä.

Salon Joulun numerossa 1916 Elina Warén muistelee näitä aikoja. Tämä tapaus varmaankin nauratti kaikkia näin jälkeenpäin kerrottuna:

Olipa joulu. Joulupukki oli antimiaan antanut — ja joulupäivänä pantiin leikkikalut  kuusen alle saliin ja odotettiin opistolaisia päivälliselle. Kulkuset kilisivät, reet vinkuivat — ja sisään astuu koko opiston suurilukuinen perhe! Nyt alkaa ilo ja riemu! Leikitään, tanssitaan,  ja viimeiseksi isä järjestää kaikenlaisia pieniä yllätyksiä lapsille. Näytetään laulavata tonttu-ukkoa - - -  ja nyt! Nyt tulee taiteita harrastava ”lordi” saliin, tervehtii ja kumartaa joka suunnalle. Huomaa taulun seinällä,  siihen katseensa kohdistaa — on likinäköinen ja kurottaa kaulaansa — joka venyy ja venyy vallan katon rajalle asti niin että nenä koskettelee taulua tuolla ylhäällä! Äkkiä kuuluu kamala parahdus lasten joukosta! Se on Paavo joka on vallan suunniltaan pelosta! Huutaa ja huitoo käsillään eikä rauhoitu ei millään vaikka koko ”lordin”  salaisuus paljastetaan. ”Sehän on Erkki-veli, ja Erkki astuu esille — näyttää pyyhinliinan josta pää on laitettu,  kepin jolla kaulaa on venytetty - - - ei mikään auta! ”Iso-Erkki, iso-Erkki ”! - - - ja Paavo huutaa täyttä kurkkua.  Isän täytyy soittaa apteekista lääkkeitä - - - ja unissaankin vielä monet yöt Paavo huutaa ”Iso-Erkki tulee, iso-Erkki tulee”. Vuosien jälkeenkin oli Paavolla tapana pelottaa siskoaan ja leikkitovereitaan sanoilla  ” iso-Erkki tulee”. Iso-Erkki nimitykseen liittyi vielä kauan aikaa meidän pienten lasten ajatuksissa jonkinlainen salaperäinen jättiläishirviö.

Mutta pikku-Erkistä ja isosta-Erkistä on nyt tullut lääkäri-Erkki, joka kenties nytkin voi herättää pelkoa ja vavistusta kun hän astuu leikkaushuoneeseen — vaan ehkä vielä enemmän kuitenkin kunnioitusta, — ja rakkautta vakavalla ja hellällä katseellaan ja lämpimällä sydämellään, joka hänessä on säilynyt aivan lapsuusvuosista asti. Jumala siunatkoon Erkkiämme!

Täältä löytyy koko kirjoitus, jossa kerrotaan myös pienen Erkin kauhukokemuksesta:

Muistoja Koivumäen ajoilta

Salon Joulu 1921

 

Kansi Matti Warén 1921 © Kuvasto 2021
["Salon Joulu", Warénin perheen yksityinen joululehti 1907-1921.]

Salon Joulun viimeinen numero (joka on tallella kokoelmassa) ilmestyi  100 vuotta sitten. Se kertoo ilosta ja surusta. Kaikille rakas mormor, Amanda Ignatius on kuollut. Uusi lapsenlapsi on syntynyt, Anneli Warén, jonka onnellinen isä ikuisti kansikuvaan. Elina Warénin   sairaus on käynyt vaikeaksi. 

"Lapsuus- ja nuoruusajan kirkkaissa muistoissa on äitinne tämän joulun rakkailleen valmistanut. Se on surussa voimia antanut ja kaipaukselleni lievitystä tuonut. Ei tule enään rakkaan mormorin joululähetykset lapsille ja lastenlapsille. Hänen lämmin kaikille omilleen ja koko kansalleen niin hellästi sykkivä sydämensä on ijäksi laannut lyömästä, ahkerat kätensä kylmenneet ja hänen huolensa meidän tähtemme ja rukoukset onneksemme päättyneet. Hänellä on nyt suuri ihana Joulurauha. Mutta me olemme paljon köyhemmät. Mailma paljon tyhjempi. Ja kuitenkin sai hän elää 80v. vanhaksi onnellisena koko elämäsä ajan — siunattuna, rakastettuna ja kaivattuna kuollessaan", kirjoittaa Elina Warén lehden esipuheessa.

"Raskas vuosi on rakkailla omillani ollut. Minunkin pitkä sairauteni kysyi teiltä kaikilta, vaan etenkin isältä äärettömiä voimia ja uhrautuvaa rakkautta. Teidän rakkautenne ja rukoukset omaisten lahjoittivat elämän minulle, joka jo vaelsin ”kuoleman varjon maassa”. Jumala tahtoo vielä kypsyttää minuakin ikuista elämää varten. Pyrkikäämme kaikki elämään tämän lyhyen elämän niin kauniisti ja rikkaasti kuin isänne vanhemmat ja äidin vanhemmat, niin silloin ei kuolema tule kauhistuttavana  riistäjänä, vaan kutsuna ihanana sinne,”miss ikuinen on joulu”."

Elinan joulurunon loppuosaan on helppo eläytyä, nyt kun itse ymmärtää kuuluvansa suvun vanhimpiin:

– – – 

On vanha polvi poissa suvustamme 

me, isä, äiti tässä sitä edustamme , 

niin outo tunne valtaa mieltä nyt 

kun yksin ”vanhoiks” meitä jättänyt 

on rakas mormor, vanhin suvussamme.

Hän siellä ylhääll, — mutta seurassamme 

henkensä liitää tänä iltana 

viettäissään Isän luona joulunsa.

On äidin lapsuuskodin huonekalut 

on jouluruuat — kaikki pienet tavat 

mi mormor meille aina teroitti 

ja kotijuhlain arvoo selitti.

Ja siksi seisoo kuusi kirkkaampana 

ja koristukset kaikki kauniimpana  

kun joulu tämä muistojuhla on 

lapsuuden muistoille se loistakoon!

Eliel Warénin muistokirjoitus Mormorista sisältää kiehtovaa sukuhistoriaa.

"Kodissa oli vallinnut kristillinen, mutta valoisa ja iloinen elämänkatsomus, ja sen mukaisia olivat nuoretkin, täynnä elämänhalua ja — iloa ja leikillistä mieltä, täytyy sanoa , tosi ruotsalaista mielensävyä.  Laulua ja soittoa harjoitettiin myös ahkerasti kodissa. Sillä laulun lahjat olivat käyneet perintönä. Kitaran säestyksellä lauloi mormor usein iloksi vanhemmilleen kauniilla ja voimakkaalla sopraanollaan. Oli luonnollista että semmoiset neitoset vetivät puoleensa, ja näinpä varaton, mutta lupaava ylioppilas K.F. Ignatius rakastui Amanda Bergmaniin tämän ollessa 15-vuotias ja voitti hänet omakseen , ja niin tuli Amanda Bergman perheenemännäksi ja äidiksi Helsinkiin ja vähitellen mormoriksi ja vieläpä lasten lasten lasten isoäidiksi."

Koko kirjoitus tässä: Mormor 

Mutta kuka oli se nuori kuorolainen, joka muutti ruotsista Pohjanmaalle lukkarinvirkaan? Ja jonka poika Johan Bergman oli Amandan isä? Jäljet päättyvät Tukholmaan.

Viimeinen Salon Joulu on tuhti lukupaketti. Vakavien kirjoitusten lisäksi hilpeät runot, sydämelliset kirjeet, filosofiset pohdinnat ja vauhdikkaat matkakertomukset ovat ääneen luettuna tuoneet perheelle iloista joulutunnelmaa.

Harvinainen valokuva perheen joulunvietosta on vuodelta 1923. Ilmeisesti silloinkin syntyi joululehti, jota kuitenkaan ei ole liitetty tähän kokoelmaan:

Eliel ja Elina Warén lastensa perheiden ympäröimänä 1923 
Oikeassa reunassa isäni Paavo Warén, vielä poikamiehenä.

Kaksi loistavaa isoäitiä

Sain vastikään luetuksi:

Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat — Suomen kultakauden naisia

Nuo loistavat julkisuuden naiset tulevat ihmeen eläviksi kirjailijan otteessa. Myös tuohon erikoiseen kultakauden aikaan on kiehtovaa sukeltaa. Lähdeluetteloa selatessani huomaan, miten valtavasti taustatyötä kirjailija on tehnyt. Lukija voi luottaa että faktat ovat kohdallaan, ja siitä huolimatta kerronta on elävää ja mukaansa tempaavaa.

Sirkka Sinervä ja Toini-tytär 1918

Tuohon aikakauteen asettuvat myös kaksi isoäitiäni, isänäiti Elina Warén o.s. Ignatius  ja äidinäiti Sirkka Sinervä o.s. Ryynänen. Lukiessani en voinut olla näkemättä heitä samoja teitä kulkemassa, samoja uutisia seuraamassa, samoja muotilehtiä selaamassa. Heidän kohtalonsa ja ratkaisunsa saivat taustaa ja ulottuvuuksia.

En ole löytänyt mitään vihjettä siitä, tapasivatko nämä vanhempieni anopit koskaan? Tuota en keksinyt kysyä 100-vuotiaalta äidiltäni. Olivatko molemmat anopit hääjuhlassa mukana? Elina W. kuoli 1926, ja äitini kertoi miten häämatkalta palattiin järkyttyneinä suoraan kuolinvuoteen ääreen.

Hyvin erilaisia ovat kaksi isoäitiäni. Sirkka-mummi oli  20 vuotta Elina Warénia nuorempi. Minulla on muistoja, hänen kuollessaan olin 11-vuotias. Hän on esimerkki sisukkaasta oman tien kulkijasta, itsenäisestä naisesta joka ei suostunut miehen kotihengettäreksi. – Suuren sisarusparven esikoinen solmi avioliiton jo 16-vuotiaana. Synnytysten välillä hän kerkisi opiskella itselleen ammatin ja käydä töissä milloin lapsivuoteelta kykeni. Avioero 1900-luvun alussa oli sosiaalinen itsemurha, mutta siitä hän ponnisti jaloilleen. Liikeuran ohella mummini kehitti itseään monin tavoin, otti laulutunteja, harrasti taiteita, luki filosofiaa ja matkusteli. Hänen seurassaan olen viime vuosina viipynyt, kirjoitellut ja rakentanut nukkekuvaelmia.  – Tässä kerron Taidevärjäämön synnystä: Mummini ja Yrjö Ollila

Tällä vuosisadalla Taidevärjäämön, Marimekon edelläkävijän johtajatar olisi arvatenkin joutunut julkisuuden valokeilaan.

Myös senaattorin tytär Elina Ignatius varttui suuressa sisarusparvessa. Hämmästelen hänen kaunista suomen kieltään, vaikka äiti Amanda oli ummikkoruotsalainen. Tämä kuitenkin halusi kasvattaa lapsistaan suomenkielisiä.

Eliel  ja Elina Warén aloittivat yhteisen elämänsä Keuruulla. Viiden vuoden kuluttua Eliel W. aloitti piirilääkärinä Saarijärvellä 1892. Viimeinen joulu Koivuniemen kodissa sai Elina W:n aloittamaan joululehden  1906. Siitä tuli pitkä traditio: Salon Joulu. 

Arna Inkari (Salon akateemiset naiset ry:n 30v-juhlajulkaisun artikkeli ”Salolaisia toimen naisia 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella”) kertoo  Elina Warénista mm.: 

Rva B ja Elina Ignatius 1907

”Hän oli henkevä, tulisieluinen ja temperamenttinen nainen, vaikka olikin pienikokoinen. Hän soitti ja lauloi taitavasti ja oli kiinnostunut kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Tosin hän esitti usein kirpeääkin arvostelua olevia oloja ja hänen mielestään vääriä päätöksiä vastaan ja oli tukkanuottasilla kauppalan isien kanssa. Forumina oli aluksi kai turkulainen sanomalehti Uusi Aura, ja sitten kun Salon Seudun Kunnallislehti rupesi ilmestymään v.1919, julkaistiin siinä usein Elina Warénin kirjoituksia. ”

Arna Inkari jatkaa: – Naisasialiike oli Elina W:n sydämellä, ja hänet valittiinkin vasta perustetun naisliiton paikallisosaston puheenjohtajaksi 1907. Hän hoiti puheenjohtajuutta 12 vuotta ja innosti naisliittolaiset monenlaiseen toimintaan: esitelmätilaisuuksia, iltamia, isänmaallisia juhlia, arpajaisia. Hän kokosi korkeatasoisen laulukuoron jota johti innostavasti. Hän piti puheita, harjoitti näytelmiä, varasi kokoushuoneet ja tarjoilut, huolehti esitelmävieraiden majoituksesta. 

Elina W:n sisaren Katri Bergholmin kuvauksen luen mielihyvällä: ”Hän oli kaunis, iloinen ja leikillinen ihminen.  Hän oli aina valmis kaikkia jaloja rientoja auttamaan, mutta myös aina valmis kujeisiin, jotka saattoivat tyydyttää hänen huumorintajuaan ja nauruntarvettaan.”

Tänä syksynä olen uppoutunut Salon Joulun maailmaan. Yksityinen Elina W. on siinä läsnä. Julkisista hankkeistaan huolimatta hän on täydestä sydämestään perheenäiti. Rakkaus lapsiin, kotiin  ja puolisoon paistaa kaikkien kirjoitusten läpi. Palvelusväen työ saa häneltä täyden arvon, eikä hän säästä kiitoksiaan. Vain kerran hän kertoo vaikeasta sairaudestaan, munuaiskivistä, jonka tähden hän joutui 8 kertaa leikkaukseen ja toistuvasti vuoteenomaksi.

Isoäitini yltyi usein runoilemaan. Tässä jouluruno Salon Joulussa 1919

Kuvat perhekokoelmista.