Ajan poluilla 5 / Keittiössä

Jatkoa: Vierailu lapsuudenkodissa

Vierashuone 2009,  entinen keittiö + palvelijanhuone

Neidonkammari 1956

Välikkö on nyt valoisa, viihtyisä ja lyhyt. Kylpyhuone on laajentunut saunaksi, keittiö on muuttanut muualle ja  entinen  on pienentynyt vierashuoneeksi. Yritän sovitella näkymää muistoihini. Ikkunat ovat paikoillaan, ja niistä aukeaa sama maisema kuin ennenkin: korkeiden talojen reunustama piha. Tuo viimeinen ikkuna kuului komeronkokoiseen palvelijanhuoneeseen, minun neidonkammariini. Isän avustamana sisustin sen itselleni neljätoistavuotiaana. Valokuva on kovin haalistunut  ja kapea, turvaudun sen lisäksi muistoihin, digitaaliseen  liimaan ja saksiin.

Menen ajassa taaksepäin. Palvelijanhuone toimii varastotilana. Ikkunan vieressä on ruokakomero, joka talvella on jäinen, kesällä lämmin. Ainakin maitokaupassa on käytävä joka päivä. Olen jo tiskannut maitokannun, sen jälkeen lautaset.

Mutkikas pimeä välikkö johti keittiöön. Välikköä oli syytä pelätä pimeän tultua, siellä kummitteli! Oli pysyttävä tiukasti peiton alla. Isoveljet minua näin opastivat.

Kaksioistavuotiasta tiskaajaa huvittaa lapsuusmuistot. Enää ei pelota ollenkaan.
Keittiössä juotiin aamukahvit, ja myös syötiin arkena. Kaasupoletteja oli hauska pudottaa seinällä olevan mittarin aukkoon. Poletit loppuivat toisinaan, silloin niitä lainattiin naapurin tädiltä. Aikuiset puhuivat pula-ajasta - sana jonka muistan lapsuuden hämäristä. Normaalielämään kuului kortit ja kupongit ja vaatteiden kierrättäminen. Makeisia en muista juuri nähneeni. Toisinaan tein itselleni 'mössöä' kaakaosta, kaurahiutaleista, voinokareesta ja sokerista, ja nautiskelin hitaasti nuoleskellen teelusikalla, sohvan nurkassa kirja seuranani. Äiti kertoi , miten oli joskus vaikeaa kypsytellä ruokia heikolla kaasuliekillä. Omaan mieleeni ei muistu mitään vaikeuksia. Paitsi että jouduin joskus tiskaamaan. Siitä piti Antti huolen, ja näytti myös itse hyvää esimerkkiä. Äiti olisi ehkä hemmotellut minut pilalle ilman veljen komentoa.
      Tiskivesi meinaa jäähtyä hamstereita katsellessa. Poikaset tungeksivat juoksupyörässä ja kipittävät vimmatusti. Varmaankin ne hankittiin lohdutukseksi, kun en saanutkaan melkein luvattua koiranpentua. -  Ei koiria!  Näin oli talon omistaja, leskirouva Dahlström säätänyt. Kirjoitin päiväkirjaani katkeran vuodatuksen.

Keittiön ikkunasta näen Anjan ikkunan! Se on korkealla yläpuolellamme, ja sieltä näkee kauas yli kattojen. Kattojen valtakunta on mielestäni hyvin romanttinen. Aion piirtää sen joskus. Milloin perhe muuttikaan taloomme? Nyt voimme helposti hakea toisiamme vuorotellen koulumatkalle. Anjan kotona tutustuin uuteen ihmeeseen: televisioon. Siellä istummekin silmät pyöreinä seuraamassa lähetyksiä  niin paljon kuin kerkiämme muilta riennoilta.

Löysin laatikoistani vanhan negatiivin Anjasta Leppäsuon maisemissa, ja yritin nyt siitä muokata digitaalisesti positiivikuvan.
Harrastin jo tuohon aikaan valokuvausta, ja isä opetti minulle kuvien kehittämistä kylpyhuoneeseen rakennetussa pimiössä.
 Onkohan Anjalla tästä kuvasta vielä kopio tallella? Täytyykin kysyä.