Kaksi loistavaa isoäitiä

Sain vastikään luetuksi:

Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat — Suomen kultakauden naisia

Nuo loistavat julkisuuden naiset tulevat ihmeen eläviksi kirjailijan otteessa. Myös tuohon erikoiseen kultakauden aikaan on kiehtovaa sukeltaa. Lähdeluetteloa selatessani huomaan, miten valtavasti taustatyötä kirjailija on tehnyt. Lukija voi luottaa että faktat ovat kohdallaan, ja siitä huolimatta kerronta on elävää ja mukaansa tempaavaa.

Sirkka Sinervä ja Toini-tytär 1918

Tuohon aikakauteen asettuvat myös kaksi isoäitiäni, isänäiti Elina Warén o.s. Ignatius  ja äidinäiti Sirkka Sinervä o.s. Ryynänen. Lukiessani en voinut olla näkemättä heitä samoja teitä kulkemassa, samoja uutisia seuraamassa, samoja muotilehtiä selaamassa. Heidän kohtalonsa ja ratkaisunsa saivat taustaa ja ulottuvuuksia.

En ole löytänyt mitään vihjettä siitä, tapasivatko nämä vanhempieni anopit koskaan? Tuota en keksinyt kysyä 100-vuotiaalta äidiltäni. Olivatko molemmat anopit hääjuhlassa mukana? Elina W. kuoli 1926, ja äitini kertoi miten häämatkalta palattiin järkyttyneinä suoraan kuolinvuoteen ääreen.

Hyvin erilaisia ovat kaksi isoäitiäni. Sirkka-mummi oli  20 vuotta Elina Warénia nuorempi. Minulla on muistoja, hänen kuollessaan olin 11-vuotias. Hän on esimerkki sisukkaasta oman tien kulkijasta, itsenäisestä naisesta joka ei suostunut miehen kotihengettäreksi. – Suuren sisarusparven esikoinen solmi avioliiton jo 16-vuotiaana. Synnytysten välillä hän kerkisi opiskella itselleen ammatin ja käydä töissä milloin lapsivuoteelta kykeni. Avioero 1900-luvun alussa oli sosiaalinen itsemurha, mutta siitä hän ponnisti jaloilleen. Liikeuran ohella mummini kehitti itseään monin tavoin, otti laulutunteja, harrasti taiteita, luki filosofiaa ja matkusteli. Hänen seurassaan olen viime vuosina viipynyt, kirjoitellut ja rakentanut nukkekuvaelmia.  – Tässä kerron Taidevärjäämön synnystä: Mummini ja Yrjö Ollila

Tällä vuosisadalla Taidevärjäämön, Marimekon edelläkävijän johtajatar olisi arvatenkin joutunut julkisuuden valokeilaan.

Myös senaattorin tytär Elina Ignatius varttui suuressa sisarusparvessa. Hämmästelen hänen kaunista suomen kieltään, vaikka äiti Amanda oli ummikkoruotsalainen. Tämä kuitenkin halusi kasvattaa lapsistaan suomenkielisiä.

Eliel  ja Elina Warén aloittivat yhteisen elämänsä Keuruulla. Viiden vuoden kuluttua Eliel W. aloitti piirilääkärinä Saarijärvellä 1892. Viimeinen joulu Koivuniemen kodissa sai Elina W:n aloittamaan joululehden  1906. Siitä tuli pitkä traditio: Salon Joulu. 

Arna Inkari (Salon akateemiset naiset ry:n 30v-juhlajulkaisun artikkeli ”Salolaisia toimen naisia 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella”) kertoo  Elina Warénista mm.: 

Rva B ja Elina Ignatius 1907

”Hän oli henkevä, tulisieluinen ja temperamenttinen nainen, vaikka olikin pienikokoinen. Hän soitti ja lauloi taitavasti ja oli kiinnostunut kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Tosin hän esitti usein kirpeääkin arvostelua olevia oloja ja hänen mielestään vääriä päätöksiä vastaan ja oli tukkanuottasilla kauppalan isien kanssa. Forumina oli aluksi kai turkulainen sanomalehti Uusi Aura, ja sitten kun Salon Seudun Kunnallislehti rupesi ilmestymään v.1919, julkaistiin siinä usein Elina Warénin kirjoituksia. ”

Arna Inkari jatkaa: – Naisasialiike oli Elina W:n sydämellä, ja hänet valittiinkin vasta perustetun naisliiton paikallisosaston puheenjohtajaksi 1907. Hän hoiti puheenjohtajuutta 12 vuotta ja innosti naisliittolaiset monenlaiseen toimintaan: esitelmätilaisuuksia, iltamia, isänmaallisia juhlia, arpajaisia. Hän kokosi korkeatasoisen laulukuoron jota johti innostavasti. Hän piti puheita, harjoitti näytelmiä, varasi kokoushuoneet ja tarjoilut, huolehti esitelmävieraiden majoituksesta. 

Elina W:n sisaren Katri Bergholmin kuvauksen luen mielihyvällä: ”Hän oli kaunis, iloinen ja leikillinen ihminen.  Hän oli aina valmis kaikkia jaloja rientoja auttamaan, mutta myös aina valmis kujeisiin, jotka saattoivat tyydyttää hänen huumorintajuaan ja nauruntarvettaan.”

Tänä syksynä olen uppoutunut Salon Joulun maailmaan. Yksityinen Elina W. on siinä läsnä. Julkisista hankkeistaan huolimatta hän on täydestä sydämestään perheenäiti. Rakkaus lapsiin, kotiin  ja puolisoon paistaa kaikkien kirjoitusten läpi. Palvelusväen työ saa häneltä täyden arvon, eikä hän säästä kiitoksiaan. Vain kerran hän kertoo vaikeasta sairaudestaan, munuaiskivistä, jonka tähden hän joutui 8 kertaa leikkaukseen ja toistuvasti vuoteenomaksi.

Isoäitini yltyi usein runoilemaan. Tässä jouluruno Salon Joulussa 1919

Kuvat perhekokoelmista.