— Olenko ihan pörröinen? Kamala tukka, kuin seitsemällä veljeksellä. (Kun jaksaisi mennä permanenttiin...) — Äidin tavallinen sisääntulorepliikki varsinkin jos hän huomaa Juhan istuvan aamukahvipöydässä. Tällä kertaa emme kiusoittele vaan otamme vakavasti tämän tärkeän asian.
— Katso nyt Juha, eikö suora tukka olekin pukeva?
Juha kiinnittää arvioivat silmänsä hämillisesti hymyilevään Toiniin. Näkee hohtavan valkoisen, tuuhean paashikampauksen.
Juha kiinnittää arvioivat silmänsä hämillisesti hymyilevään Toiniin. Näkee hohtavan valkoisen, tuuhean paashikampauksen.
— No ihan oikeasti on! Luonnollinen ja nätti. Ajatteles miltä Marjatta näyttäisi pää täynnä permanenttikiharoita!
Olemme oppineet puhumaan hitaasti ja kuuluvalla äänellä. Äiti katsoo minuun ja yrittää kuvitella.
— No... kai hän näyttäisi......
— Tantalta! minä täydennän.
Molemmat nyökkäävät.
Juhan katse palaa sanomalehteen, jatkamme kahvinjuontia hiljaisuuden vallitessa. Arvaan mihin Äidin ajatus karkaa. Samaan tapaukseen josta minullakin on muistikuva. Taisin olla 6- vuotias silloin.
Istun olohuoneessa tuolilla, Äiti kiskoo hiuksiani kammalla.
— Ai, sattuu!
Minun äitini joka on aina iloinen, aina lempeä, huutaa nyt itkunsekaisella äänellä, täynnä kiukkua :
— Paavo, yrittäisit itse kammata tätä hirveää tappuraa!
Paavo ei vastaa eikä tule. Mitä hän muka on tehnyt väärin? Hän halusi yllättää. Hän vei pikku prinsessansa salaa kampaajalle. Kampaaja oli luvannut tehdä tyttösestä Shirley Templen näköisen, näin arvaan. Jännittävä retki kampaamon ihmemaailmaan , kumipapiljotteja, outoja tuoksuja. Ei huolta, Marjatasta tulee kaunis!
Ilahtuiko Toini kun Paavo talutti kotiin pienen pullean tädin jolla oli päässä hassu peruukki.
Ei, ei ilahtunut. Hän meni pois ja itki, itki jokaista kertaa jolloin hänen mielipidettään ei kysytty, ei missään asiassa. Tämä jos mikä kuului äidille! Tämä oli kirvelevä nöyryytys!
Miksi Äiti on vihainen minun isälleni? Koskaan en ole kuullut heidän riitelevän. Isä on aina ystävällinen, Äiti hymyilevä. Nyt ei Äiti hymyile, jatkaa vaan tukalaa tukistamista -Aiai! Ihan kohta hiukset ylettävät palmikoille, sitten on helpompaa. Sitten Marjatta näyttää taas tavalliselta pikku tytöltä.
Kahvin juotuaan, lääkkeet nieltyään Äiti nousee hitaasti, huolellisesti, kaatumista varoen, ja lähtee ryhdikkäänä rollaattoriin tukien kohti huonettaan. Aamutoimet vaativat paljon aikaa. Autan vain jos pyydetään, sillä Äidin on selviydyttävä kohta taas yksin kotona. Nyt on aikaa kirjoitella lounaskattaukseen asti.
Upeaa! Lähimenneisyys ja takauma toimivat yhdessä loistavasti. Miksiköhän äitisi tällä kertaa reagoi niin voimakkaasti siihen että isäsi vei sinut permanenttiin? Myös minä sain tukkaani permanentin hyvin pienenä. Isä sanoi aina kolmelle tyttärelleen: hiukset ovat naisen kruunu.
VastaaPoistaJulkaisetko näistä muisteluksistasi kirjan? Piirroksesi täydentävät hienosti tarinaa.
Parhaillaan kaivan kovalevylleni muisteluksiini liittyviä tarinoita ja aion yksinkertaisesti tulostaa ne kansiooni, monistaa ja jakaa lapsilleni ja lapsenlapsilleni.
Lastu,lämmin kiitos kommentista! Oletkin ensimmäinen tässä blogissa :)
VastaaPoistaTulostaminen on mitä parhain tapa järjestellä omat tekstit ja myös säilyttää ne jälkipolville. Minullakin on jo kansioita kertynyt.
Ei taida olla rahkeita kirjan julkaisuun. Mutta parin-kolmen kappaleen omakustannetta suunnittelen, niitähän on monia konsteja tarjolla. Kuvakirjojen teko Applen iPhotolla onkin jo tuttua.
Äiti on kertonut tuohtumuksestaan, ymmärrän sen hyvin nyt. Isälläni oli tapana tehdä isommatkin päätökset yksin, neuvottelematta.- Äitikin halusi, että pikku tyttö olisi sievä, mutta kampaajalla ei tainnut olla taitoa eikä silmää...